Eilen päätettiin hätyytellä hieman jäniksiä. Jälkiä ei näillä seudun löydy oikein paljon, mutta
hieman lumiset jäljet olivat sen verta suuret, että Aadakin tuumasi
ottavansa mieluummin nokoset, kuin ottaa turpiin tuommoiselta gigantilta.
Pitkäjalkaiset lähtivät kuiteskin ajamaan tosin eri paikassa. Puolen tunnin ajon jälkeen Tuisku jäi pyörimään paikalleen ja tuli jonkun ajan kuluttua pois. Autoon hyppäsi mielellään.
Sen verran oli häslinkiä, että jäi tarkistamatta paikka. Are ajeli eri paikassa, mutta kun ajo meni luvattomalle maalle, päätimme lopettaa hommat siltä päivältä.
Jäi sen verran vaivaamaan, että lähdin Aadan kanssa
tänään hiihtelemään paikalle.
Pikku koiraa hanki kantoi kävelemällä, mutta ei kestänyt hypätä. Hiljalleen seurasin suksilla perässä.
Kävi Aada hieman tutkimassa jälkiä metsässäkin.
Löytyihän se paikka.
Eihän tämä ole normaalia, että koira ottaa kävelemällä jäniksen kiinni, kun jäbä kuiteskin liitelee hangen pinnalla.
Soittelin aamulla Eviraan ja lupasivat ainakin yrittää selvittää mahdolliset taudit, vaikka Tuisku oli osan pistellyt poskeensa.
Päivän mittaan olen kuullut juttuja melkein ympäri Suomea koirien kiinniottamista jäniksistä.
Iisalmen seutuvilla koira oli ottanut kolme kiinni, Sotkamossa ja Vaalassa ainakin yksi. Meillä tämä tapaus oli nyt ensimmäinen.
Laittakaa jänikset Eviraan, että saataisiin selville taudit, näyte menee ilmaiseksi matkahuollon kautta. Ohjeet löytyvät Eviran sivuilta.
Saattais löytyä syy harvaan jäniskantaan. Pikku-Aada niin tottuneesti jo hangella ja nokka maassa. Meidän hommat ei etene kun hangen pinta karkea eikä kanna yhtään. Lyhyitä otatuksia ja pois.
VastaaPoistaTäytyyhän jäniskatoon syy olla. Saataisiin vain selville, mikä tauti niitä tappaa.
VastaaPoistaRutto??
VastaaPoistaToivottavasti selviää, mikä jäniksissä jyllää.
VastaaPoista