Tämä viikko on mennyt Huru-Ukkojen seurueella matkojen merkeissä. Ensin käytiin Savon mailla etsimässä rusakkoja. Tällä kertaa löytyi vain jäniksiä koiran eteen, mutta palataan asiaan lumilla.
Passipaikka minulla oli aivan upea.
Oli nautinto kuunnella ajoa, vaikka kaatoa ei tullutkaan.
Laavulla yritettiin paistaa makkaraa, mutta kesken jäi. Passiin oli lähdettävä. Jossain syödään nyt ohiammuttua jänismuhennosta.
Eilen suunnattiin Hyrylle parilla koiralla. Tapahtumia riitti sen verran, ettei muistanut edes kuvia ottaa.
Ensin oli tuhannen komia ja tooooooooosi pitkä kaurisajo.
Sitten päästiin asiaan. Ensimmäinen jänis hävitti itsensä turvesuolle ja kaksi seuraavaa ajoa päättyivät saman navetan nurkalle, vaikka lähtöpaikat olivat kilometrien päässä toisistaan.
Kaikesta huolimatta mahtavia reissuja mukavassa porukassa.
Aada,? Oliko Aada. Alkaako heräillä?
VastaaPoistaAada oli kotona. Paikat olivat sen verran hankalia, etten ottanut mukaan.
Poista