tiistai 24. joulukuuta 2019

Rauhallista Joulua

  Joulun aikaan vallitsee rauha kaikkien kesken. 
 
   Linnuille pistin tarjolle siemeniä, rasvaa ja ostettua talitankoa. Näkyy kelpaavan tarjottava oravallekin.
  Orkku on jo niin kesyyntynyt, että antaa mennä parvekkeelle ja ottaa kuvia vajaan parin metrin päästä.
  Rusakoille ja jäniksille on tarjolla AIVrehua tarjolla monessa paikassa.
  Toivotan kaikille blogiani seuranneille oikein rauhallista ja kinkkurikasta joulua ja parempaa uutta vuotta 2020!
 
 

maanantai 16. joulukuuta 2019

Iloa ja tuskaa

  Eilen oli Aadan vuoro päästä metsään. 
  Olen levitellyt paalien täppeitä useampaan paikkaan jäniksille. Minä ajelin valmiiksi passipaikalle ja Minna pisti sukset alle ja metsään. 
  Hetimiten alkoi pölyyttää lunta ja räntää, joten yölliset jäljet alkoivat peittyä. Aada kyllä touhusi, mutta jäbät tuntuivat olevan hukkapiilossa.
  Lopulta kuului kiljaisu ja lähdettiin. Valkoinen jänis vilisti sen verran kaukana, että tein vain kunniaa. Sitten lähdettiin huitelemaan.
  Myöhän passitettiin, mutta jänis vain kierteli ryteiköissä. Vilu alkoi jo puistattaa, mutta Aada vain paineli perässä.
  Parin tunnin jälkeen Minna lähti yrittämään Aadaa kiinni, vaan eipä malttanut tyttö luopua hyvästä jäljestä. Puhelimesta alkoi kuulua melkoista kiroilua ja koirakin sai satikutia.
  Minnan oli pakko käydä lämmittelemässä kotona ja pistää silikoonia suksiin.
  Neljän ja puolen tunnin jälkeen Aada lopulta antautui kiinni, mutta matka autolle oli melkoinen seikkailu. Aadan piti vielä tutkia kaikki jäljet ja kiertää kaikki risut väärältä puolen. 
  Kaikesta huolimatta oli Aadalta aivan uskomaton suoritus. Pitkä ajo, eikä juuri hukkia. Tulipahan reilut kaksi erää yhteen putkeen.
 

lauantai 14. joulukuuta 2019

Tuomarointia

  Eilinen päivä meni Kuhmon puolella ajokokeen tuomarointiin. Koira oli Arpan Usva, nuori uros.
  Olipahan oikein paratiisimainen paikka, johon mentiin.
  Arppahan ei voi olla tuomari omalle kasvatilleen, mutta halusi katsella ja kuunnella koiraa. niinpä hetimiten nuotio pystyyn.
  Mukava oli nuotion vieressä kasvattajan ja koiran omistajan, Hannu Hietalan, kuunnella hyvin pelaavaa koiraa.
  Tuomarikaverina oli Sotkamosta Keijo Leppänen. Maasto oli Keijon kotimaastoja. 
  Molemmat haut kestivät vain viisi minuuttia, mutta ajot täydet kaksi tuntia. Toiselle erälle Keijo ehdotti 'Anttia' ja hyvin onnistui. 'Erkki' kuulemma sen verran venkula, että huitasee tielle.
  Meillä tuomareilla oli helppo vetää viivaa kahteen täyteen erään.
  Harmi etten muistanut tohinassa ottaa kuvaa Usvasta, mutta tästä koirasta kuullaan vielä.
  Oli muuten toiseksi paras uroksen haukku, mitä olen kuunnellut.

 
 
 

perjantai 29. marraskuuta 2019

Rosvon ryökäleet

taitavat valloittaa pikkulintujen ruokintapaikan.
  Pähkinät häviävät tikkojen nokkaan. Käpytikka päälle päsmärinä.
  Toissa päivänä panin tarjolle kunnon köntin hiehon rasvaa. Muutama tunti meni, ennenkuin pikkuiset kävivät rasvan kimppuun.
  Tänään harmaapäätikka innostui takomaan talia ja jätti pähkinät muille.
  Eilen parvekkeelle ilmestyi vanha tuttu viime talvelta.

  Taisi muistaa, että täällähän niitä auringonkukan siemeniä on.
  Olipa kesy kaveri, kun kesti mennä parvekkeelle lumia harjaamaan, eikä kiirettä mihinkään.

  Kait se on nälkä kaikilla.
 
 

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Kuopijoon, Kuopijoon

  Ajokokeiden peruuntuminen antoi meille tilaisuuden pieneen reissuun. Lupailin kerran käydä kannustamassa Juuso Könösen pelaamista Kalpan kotiottelussa. 
  Lumet oli lähteny kokonaan ja Kallavesi aaltoili sulana.
  Juse on Minnan siskon poika. Jusella on ollut hieman tahmea alku, mutta päästyään kolmosketjuun alkoi tapahtua.
  Saipaa vastaan syntyi kauden ensimmäinen maali ja sen näkee naamastakin.
  Tampereella putki sai jatkoa jälleen maalilla.
  Mervi oli ostanut meille liput ja yösijakin oli tutussa huoneessa.
  Kalpalla on menossa juhlavuosi.
  On se tunnelma aivan erilainen paikanpäällä kuin kotona tv:n äärellä. Lämmittelyä piti seurata tietenkin. 
  Lopulta päästiin asiaan.
  Istumapaikka oli meillä suoraan vaihtoaitioiden takana, joten oli tosi hyvät paikat.
  Hyvin alkoi ja Juse teki maalin, mutta pertana vie tuomarit hylkäsivät sen muka potkumaalina, vaikka kiekko meni maaliin maalivahdista.
  Taisi Kalpan porukka ärsyyntyä kunnolla. Alkoi Kai Kantola show. Tilanne oli pian 2-0. Juse sai syöttöpisteen ja taasen kohdeltiin kaltoin, toinen syöttöpiste poistettiin jälkitarkastuksessa.
  Pelicans pisti mmaalivahdin aitioon ja kalpalaiset alkoivat hakea Kantolalle hattutemppua. Onnistuihan se lopulta!
  Mökä oli mahdoton sekä pelin aikana että lopussa.
  Ehkäpä tämä ei ollut viimmoinen reissu Kuopioon, ainakaan jos pääsen arvonnassa sohvakatsomoon.

 
 

 
 
 
 

maanantai 18. marraskuuta 2019

Niinpä tietenkin

  Ajokokeiden peruunnuttua piti tietenkin lähteä rusakoita etsimään Kainuunmäkeen. Tällä kertaa meitä olikin seitsemän pyssymiestä, joten saataisiin tiukat passit.
  Ajokkina oli Arpan Ratto. Passipaikkani on hienolla paikalla.
   Eipä siinä kauan joutanut maisemia ihailemaan.Ei vanhalta konkarilta kauan kestänyt ylösotto ja tietenkin piti rusakon juosta minun eteen. Tuli vielä selän takaa, mutta sen verran pää pyöri, ettei päässyt karkuun.
  Toinen ajettava olikin oikea jäbä, joten oli aika tehdä tulet ja paistella makkarat.
  Pitihän sitä vielä kokeilla, kun päivän  näköä riitti. Vettä tuli oikein uskosta koko ajan. Piti vain yrittää sinnitellä passissa jotenkuten. Menihän se, kun ei ajatellut.
  Lähti se ajokin lopulta. Pian alkoi jumalaton sota, laukauksia kuului sieltä täältä.
  Rusakolla taisi olla sen verran hauleja mukana, että se päätti etsiä hautapaikan vanhasta kellarista.
  Vanhan pottulaarin alta löytyi, kun ensin saatiin taskulamppu etsijöille.
  Hauska päivä sateesta huolimatta. Jatkamme seikkailuja.
 

  

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kotona ja kylillä

  Liian joutuin näkyy tuo aika rientävän. Ei tahdo enää pysyä mukana.
  Aiemmin pääsi Timakin rusakon makuun. Ei ollut pitkä ajo, mutta yksin ollessa on rusakko ammuttava heti tilaisuuden tullessa.
  Viime viikolla kävimme jälleen Kainuunmäessä rusakkoja hätyyttelemässä. Yhden sain ammuttua, mutta annoin sen paikalliselle asukkaalle. 

  Sitten olikin jänisajo, mutta huiteli huitsin nevadaan. Toinen rusakko veteli heti radalle ja taisi ottaa suunnan Iisalmelle.
  Lauantai menikin meillä molemmilla ajokokeissa tuomareina. 
  Alkuviikko meni lumitöissä. Lisää tulee joka päivä. Alkaisi tuo tähän vauhtiin riittää.
  Keskiviikko kului taasen Kajaanissa. Minnan autoon piti vaihtaa hehkut.
  Kotona tikan pirulainen syö pähkinöitä urakalla. Säkki ei kauan kestä.
  
  Metsäpäivän jälkeen lepo maittaa.
 
  Tänään saatiin saatiin koirille nänniä suojaavat liivit.
  Tima
  Aada
  Huomiset ajokokeet on peruttu osanottajien vähyyden takia, joten ans kattoo mitä tehdään.
 
 
 
 

perjantai 1. marraskuuta 2019

Tikka takoo

ahneesti. Lintujen ruokinta piti aloittaa lumien tultua. Tintit olivat jo käyneet katselemassa, missä ruoka viipyy.
  Ensimmäisten joukossa oli valkoselkätikka pähkinöitä nauttimassa.
  Monta päivää piti kytätä, että sain aika arasta vierailijasta kuvan. Nimittäin harmaapäätikasta.
  Tänään sain jopa lyhyen videon.
  Tavallisia käyjiä ovat tali- ja sinitiainen, varpunen ja punatulkku.
  P.S. Sain synttärilahjaksi lintukirjan, joten täytynee alkaa opiskella lintujen tunnistamista. Ei valkoselkätikka vaan käpytikka.
  Kiitokset blogin lukijalle, joka opastaa minua näissä lintuasioissa! 

torstai 24. lokakuuta 2019

Aadalla loistava päivä

  Luntakin on meillä näytellyt ihan kunnolla. 


  Ovat pysyneet päivän pari, mutta sitten vesisade on vienyt ne mennessään.
  Eilen aamulla oli sula keli, mutta lähdimme Aadan kanssa yrittämään. Minä suoraan passiin ja Minna Aadan kanssa etsimään.
   Eka paikasta ei yöjälki tarttunut kuonoon, joten päätimme siirtyä eri paikkaan.
  Viidessä minuutissa Aada merkkasi jäniksen liikkuneen pellon reunassa. Sitten alkoi kunnon puurtaminen. Jälki oli pitkä ja aikaa taisi kulua tunteroinen, mutta periksi ei antanut.
  Lopulta kuului lähtökiljaisu. Olimme päättäneet palkita Aadan sitkeyden saaliilla, mikäli eteen tulee.
  Tulihan se!
    Saalista piti vielä haukkua kunnolla ja vahtia, ettei se vain enää karkaa. 
  Kotona piti nostaa autosta pois, kun jänis jäi sinne. Yhden rusakon olen saanut aiemmin ammuttua Aadalle, mutta tämä oli ensimmäinen ammuttu jäbä, jonka itse perkkasi yöjäljeltä ylös.
  Aadaan sisältyy paljon odotuksia meillä molemmilla.
 

torstai 17. lokakuuta 2019

Syksy

on menossa hyvää kyytiä, joten talveen on varauduttava ajoissa.
  Kesän satoa on syöty ja loppuja pantu talteen. Kirsikat on syöty ja loput annettu tutuille.
  Piirakoita on naposteltu pitkin kesää ja tämä omenainen taisi olla viimmoinen.
  Minnan kasvattamat tomaatit loppuivat heti alkuunsa.
  Linnut suuntaavat kohti lämpöä. Joutsenemo vielä mietti lähtöpäivää mökin rannassa poikueensa kanssa.
  Eilen kävimme Minnan kanssa auttamassa Jyrkiä vasan vedossa. Malva pelasi eilen kuin enkeli ja tässä tulosta. Ilarikin oli aamusta lähtien metsällä mukana.  

Aadakin osaa nauttia lepohetkistä 'omalla' sohvallaan. Mukava on köllöttää ajon jälkeen lämpimässä.

 
 
  
  

maanantai 14. lokakuuta 2019

Persiilleen

mennyt jänisjahti tälle aamua. Timan kanssa lähdin etsimään ajettavaa aamusella. Merkkasi jäljen, mutta leikki loppui aika lyhyeen, kun näkösälle ilmaantui liian iso saalis.

  Minun kamerani teho ei oikein riittänyt, mutta Minna sai paremman kuvan komeasta uroksesta.
  Katseltiin siinä ainakin varttitunnin, mutta eipä ollu kiirettä kaverilla.
  Pian siihen ilmestyi toinenkin.
  Siihen jäivät syömään vesoja tien varteen. Soitettiin toki hirviporukalle.

  Onneksi Tima ei välittänyt. Tuli minun luo ja varalta hihnalla autoon.
 
 

lauantai 12. lokakuuta 2019

Kiitos

  Vaikka en aikonut juhlia tasavuosia, ystävät, sukulaiset ja kaverit halusivat muistaa merkkipäivääni.
  Kiitokset kaikille!
 

tiistai 8. lokakuuta 2019

Loisteen

piti varmaan muuttaa nimensä Kajaveksi entisen nimen huonon maineen takia. Siirtomaksut ovat olleet Suomen kalleimmat.
  Tänään napsahti sähköt poikki kello 9.00. Odottelin jonkun aikaa, mutta eivät palanneet. Näin syksyllä on paljon pieniä katkoja, kuulemma hyönteiset ja linnut lentävät muuntajiin ja aiheuttavat oikosulun.
  Vartin päästä soitin vikapalveluun. Otetaanpas selvää valvomosta.
Joo siellä on huoltokatko 9-14. Eihän siinä mitään, mutta
ilmoituksessa oli 9.10.
  Tietokone on tehnyt virheen, meillä ei näitä tehdä manuaalisesti.
  Ainakin meidän tietokoneet tekevät sen mitä käsketään.
 

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Retkeilyä

  Kotimaasto oli ajokoirien PM-kokeessa koemaastona, joten päätimme lähteä etsimään uusia maisemia.
  Lunastimme valtion maille Puolangalle parin päivän luvat.
  Lauantaina mukana olivat Aada ja Nucca. Koko päivänä eivät merkanneet yhtä jälkeä. Siinä katseltiin maisemia

 ja paistettiin makkaraa.
   Tänään otettiin mukaan Tima ja Saaga. Maisemien katseluksi meni tänäänkin.
  Eipä merkannut tämäkään pari yhtään jälkeä. Lintumiehiä oli melkein joka levikkeellä, niinpä paikkaa piti jopa hakea. Minna istuskeli koirien kanssa pienen puron äärellä. Saipahan koirat ainakin juoda.
  Siinäpä ne meni pari päivää hiljaisuudessa.
  Viikolla testattiin meidän maasto koetta varten ja hyvin löytyi tarpeeksi ajettavia.
  Ei ole kotioloja voittanutta.
  
 



 

perjantai 4. lokakuuta 2019

Toivoa on

nyt, kun pääsin lääkäriin Kajaanissa. Yksityisellä saa kyllä hienon palvelun.
  Tutkittuaan paikat totesi lääkäri minulla olevan poskiontelon- ja keuhkoputken tulehdus. Äkkiä nuo iskivät vajaassa parissa päivässä.
  Antibioottia, kortisonia ja astmapiippu. Onhan tuo hyvä, että joku ottaa tosissaan potilaan tilanteen. 
  Onneksi on tälläinen mahdollisuus, vaikka se maksaakin.  Täytynee syödä viikko makaroonia ja kaurapuuroa.
Taitavat olla kunnon tropit, kun tuntuu jo paremmalta.
 

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Voi v-n syksy

tätä Suomen terveyden hoitoa. Noin kolme viikkoa sitten alkoi yskittää oikein kunnolla ja Tornion reissulta nappasin sitten kunnon pöpön.
  Viime viikolla alkoi kunnon röhä. Pyhän aikana piti jo turvautua Minnan lääkkeisiin. Sain ihmeen kaupalla ajan lääkäriin tälle päivälle. Suurin odotuksin pyyhkäisin kirkolle. 
  Ajallaan pari naista kutsui sisään. Oletin toisen lääkäriksi, mitä vielä. Hoitaja harjoittelijan kanssa alkoi syynätä paikkoja.
  Luulin sitten pääseväni lekurille. Luulo ei ole tiedon väärti.
  Korvat kunnossa, keuhkot kunnossa, poskiontelot kunnossa, kaikki kunnossa??????
  Ei määrätä antibioottia, yskänlääkettä ja nenäsuihketta varmaan apteekissa neuvovat.
  Yskä johtuu siitä kun räkää valuu nieluun
  Hoitajilla on näköjään nykyisin lääkärin tietotaito ja valtuudet!!!
  Jos tuo flunssa vielä pahenee, tule uudestaan käymään.
  TK:n hoidolla seuraavaksi saa tilata puupalttoon.
  Ryhdyn katselemaan aikoja yksityiselle, siellä ainakin pääsee satasella puhumaan lääkärille. Ainakin kuuntelee potilasta ja antaa kunnon tropit. 
    

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Jälleen Torniossa

  Tänäkin vuonna sain jälleen kunnian lähteä tuomarointiin kansainväliseen ajokokeeseen Tornioon Lohiajoihin.
  Arpan Ratto (om. Katja ja Arvo Huurinainen) oli vuoden 2018 kerhon mestari, joten kutsu kävi Arpalle tuoda Ratto kokeeseen. 


  Heti suostuin lähtemään mukaan.
  Onneksi Minnakin sai lomittajan ja pääsi mukaan minilomalle. 
  Mukana olivat myös Arpan vaimo Aino ja heidän lapsenlapsensa Katja.
  Perjantaina oli alkuseremoniat, ylituomarin puhuttelu ja kahvit.
  Kainuun Ajokoirakerhon tervehdyksen ja palkinnon nuorimmalle tuomarille (15 v) termospullon toi Arppa.
 
  Lauantaina maastoon lähdettiin viiden maissa. Maastooni oli arvottu Ajolumen Veeti ja tuomarikaverina oli Jari Pekkala.
  Ensimmäinen erä meni loistavasti: haku 10 min ja ajo 105 min, mutta toisen erän ajettava pisti kinttuihin vauhtia ja veteli alkuunsa parit kilometrit tietä pitkin, sitten pieni lenkki metsässä ja jälleen tie maistoi. Taisi mennä samaa vauhtia Ruotsin puolella.
  Tulos kuiteskin AJOK3.
  Rattoa onnisti paremmin, vaikka toinen ajettava oli pieni kussero.
  Päivän uurastuksesta tuloksena AJOK1 ja Ratosta tuli samalla kaksoisvalio!
   Päivän Minna ja Aino kruisailivat ostoksilla Haaparannassa.
  Illalla sitten juhlittiin kaksoisvalio Rattoa tutussa paikassa. Maljat nostettiin ja päälle syötiin mahtavat ruoat Katjan ja Arpan tarjoamina. Koko porukka olikin sen illan Umpitunnelissa.
 
  

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Aadan loistava aamu

minun lentsusta huolimatta. Tälle aamua oli tarkoitus lähteä Aadan kanssa metsään, mutta jo illalla alkanut 'lentsu' tuntui sen verran pahemmalta , että päätin hautautua boksin sohvalle viltin alle. 
  Pitihän sieltä välillä kömpiä ylös nortille ja satuin vilkaisemaan pellolle. Siellähän mennä köpötteli rusakon rötkäle hiljalleen.
  Kyllä unohtui köhimiset ja vilustaminen. Äkkiä pyjaman päälle mehtäyspuku ja navetasta Minnaa hakemaan.
  Minä ajoin varmaan passipaikkaan, Aadalle panta kaulaan ja menoksi.
  Hyvä että ehdin tukkia panokset haulinviskaajaan, kun Aada kiljaisi. Rusakko veti rinkelit pellolla ja sitten suoraan eteen.
  Hieman jänskätti, miten Aada suhtautuu pamaukseen, kun ei ole ennen näin lähellä ollut. Taisi olla into niin kova, ettei edes huomannut laukausta.
  Minä olin hätää kärsimässä, kun Aada halusi saaliin itselleen.
  Onneksi Minna oli lähellä ja otti Aadan hihnaan, että sain rauhassa aukaista rökäleen. Herkut maistuivat Aadalle kuin ikänsä olisi niitä nauttinut.
  Toivottavasti jatkossa vain paranee!