Tänään päästettiin Bitti yksin metsään. Oli tarkoitus katsoa, mitä tapahtuu yksin. Onhan Bitti ajanut yksin omaa jänistä, mutta nyt ei ollut muita koiria mukana.
Oikea oli meillä tuntuma, että eipä huolta. Hämärissä lähdettiin ja ilmeisesti aamun jälki oli sen verran tuore, että piti antaa ääntä sille.
Pian kuitenkin löytyi makuupaikalle menevä jälki. Kauan ei Bitti tupeksinut, parin paluuperän jälkeen alkoi ajo.
Tien reunaan tuli ajo melkoisesta hatelikosta. Siinä piti hieman pyöriskellä ja etsiä venkulan jäljet. Minna oli nähnyt jäniksen menevän tien yli, joten tietenkin yritin auttaa auttaa. Eipä vaan kelvannut jälki, joten se olikin poukko.
Oikea jälki löytyi ja ajo jatkui. Jänis otti sitten hatkat ja taisi mennä lopulta jonkun mökin alle, koska Bitti luovutti. Ajo kesti noin puolitoista tuntia ja haukkuakin toista tuntia.
Hyvin on Bitti syttynyt ja parantaa koko ajan. Toivottavasti kelit pysyvät hyvinä, jotta voidaan laskea koirat metsään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti