Ravakoiden pakkaspäivien aikana oli toisen traktorin akku päättänyt ruveta talviunille. Heikon henkäyksen antoi kerran, sitten oltiin hiljaa. Ei auttanut muu kuin ala irrottamaan akkua rapian parinkymmenen pakkasessa ja pikku viimassa.
Toinen kuiteskin hörähti heti käyntiin. Linkoilin pihan, että samalla lämpiää ja akkukin latautuu.
Iltapäivällä räpsähti sitten sähköt poikki. Toveroinen ooteltiin niiden palautumista, mutta lopulta oli pakko pistää agregaatti pyörimään. Ensin kokeiltiin pienestä Jontikasta lumilinkoa irti, mutta kaikki kiinnitykset ja nivelakselin lukitukset niin jäässä, että oli lähdettävä näpräämään ladattua akkua isompaan.
Nykyvehkeissä kaikki tungetaan semmoiseen paikkaan, että kaikenlainen korjaaminen kysyy hermoja, kun siinä ähertää näpit jäässä pienessä tilassa. Evoluutio olisi voinut kyllä harkita ainakin yhteen sormeen silmää. Siitä olisi valtava apu monessa paikassa.
Akussa oli nyt virtaa, joten kiroilun ja sähläämisen jälkeen tuli valkeus.
Kajavelta tuli viestejä: sähköt poikki, palautettu, poikki jälleen, palautettu. Kymmenen seutuun pistin vasta huushollin verkkoon. Olihan tuo pysynyt aamuun ilman katkoja.
Eipä täällä pärjää enää ilman varavoimaa ja edellyttäähän joku tukikin hankkimaan varavehkeet, tietenkin omalla kustannuksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti