sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Taistelua

   Eilinen ilta meni puoleen yöhön taistellessa älytelkkarin kanssa. Vaikka liikkeessä laittoivatkin suurelta osin säädöt valmiiksi, piti kotonakin tehdä paljon.

  Kaikkien kanavien ja palveluiden etsiminen oli erittäin stressaavaa puuttellisten ohjeiden takia. Minä jo luovutin, mutta Minna oli sen verran jääräpäinen, että laitteli kaikki kuntoon.

  Koko episodi lähti liikkeelle, kun minulla boxissa alkoi TV sippailla. Pirttiin uusi isompi ja entinen minulle boxiin. 

  Tämä aamu menikin minulla lantalassa. Välillä täytyy hieman siirrellä lantaa pois kuilujen edestä.

  Varsinkin kovemmilla pakkasilla tahtoo tunkio jäätyä kivikovaksi, ja lopulta se alkaa työntyä seinää vasten. Onneksi seassa on sen verran heinän törkyä, että hyvin onnistui kauhalla. Kerran olen joutunut lohkomaan jäisen tunkion rehuleikkurilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti