tiistai 21. syyskuuta 2021

Syksyn paras päivä

   Hyvin nukutun yön jälkeen piti aamulla vielä vetkuloida muutama tunti, ennenkuin tokeusin metsään Bitin kanssa. Päätin lähtiessä, että ammun jäniksen, jos tulee tilanne.

  Haku kesti vain viitisen minuuttia ja puolen tunnin päästä pääsin kokeilemaan haulien tehoa.


  Toiselle erälle pieni siirtymä ja koira irti. Edelleen Bitti näytti kykynsä. Varttitunnissa oli ajo päällä. Sitten alkoi itku ja hammasten kiristys. Panta heitti paikantamasta. Onneksi ajo pyöri kuulosalla koko ajan.

  Puolen tunnin jälkeen soitin UP:n tuhannen kalliiseen tukinumeroon. Telia oli kadottanut R10 pantojen paikannuksen johonkin avaruuteen.

  Vajaan tunnin kuluttua paikannus pelasi jälleen. Onneksi! Sain Bitin kiinni hukalta. 

  Tosi upea suoritus nuorelta Bitiltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti