torstai 2. syyskuuta 2021

Pellolta metsään

   Aika vain jatkaa huristeluaan liiankin nopeasti. Olen hieman sotkeutunut kaikenlaisiin johtokuntiin. Tuntuu, että aika ei riitä mihinkään. Joka välissä olen kuiteskin treenannut koiria ja käväissyt pellollakin.

  Ojamaat sain ajettua loppuun.



  Vuorossa oli lannan levitys. Ensin ajoin kasan pellolle isolla kippikärryllä.


  Siitä oli nopea levittää, kun jäi pienen levityskärryn ajomatka maantiellä pois.


  Levitetty lanta vielä piiloon jyrsimellä,


niin eipähän ollut ainakaan kantojen keruuta.

  Oon kuiteskin parina päivänä kokeillut ampua Bitille ensimmäistä jänistä. Eilen ei onnistanut, mutta

tänään kaikki meni nappiin (melkein). Jäniksen sain nurin, vaan taisi olla useampia liikkeellä, kun Bitti ei malttanut lopettaa. Ajeli toista tuntia vielä eri vieterikinttua, ennenkuin sain lopulta hukalta kiinni. Vieläkin tuntuu jaloissa 'juoksu' ja ojien yli konttaaminen.

  Onneksi tämä on vapaaehtoista, joten eikun jatketaan.

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti