tiistai 24. elokuuta 2021

Vaikeaa on

uuden oppiminen tällä iällä.

  Tänä vuonna Ultrcomin ohjelma uudistui Nextiksi. Vanhalla ohjelmalla ei enää pystynyt ristiinpaikantamaan kavereiden koiria.

  Ohjelmien koko kasvaa aina vaan, näyttää, että saa kantaa repullisen varavirtaa puhelimeen päivän tarpeiksi.

  Aamulla kävin Bitin kanssa metsässä. Haku kesti kahdeksan minuuttia ja ajo puolisen tuntia. Näin syksylla nuo jäniksen poikaset ovat pirullisia ajettavia. Sata metriä ja piiloon. Toista ei sitten löytynyt. Opetuksen vuoksi otin Bitin hihnaan ja vein eri paikkaan, oppii siihen, ettei päivä välttämättä pääty kiinniottoon. Minulla tuli enempi kiire pois hirvikärpästen takia.

  Minna vei sitten Aadan hakemaan. Kehui viestissä nuotiolta mukana olevan makkaraa ja sinappia. Vein Bitin tarhaan ja kurvasin tulille. Aika pitkään Aada haki, ennenkuin ajo lähti. Pari kertaa tielle ja lopulta ei enää löytänyt hyppyä. Tunteroisen kuiteskin antoi kyytiä jänikselle, Taisi olla poikajänis paikallaan hakuringin sisällä.

  Kotona yritin saada valtuutettua Minnan pantojen ylläpitäjäksi, huh, huh.

  Pari puhelinsoittoa UP:n tukeen ja viidennellä kerralta taisin painella oikeita kohtia, kun lopultakin onnistuin.

  En käsitä, miksi pitää ohjelmat tehdä niin monimutkaisiksi, ettei sitä kerkiä oppia, ennenkuin tulee uusi päivitys.

  Melkomoinen osa käyttäjistä on minun ikäluokkaa ja ainakin minusta tuntuu, että kaulan yläpuolella on harakan pesä.

  


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti