perjantai 10. helmikuuta 2023

Kelit ei anna

tällä hetkellä löysätä koiria jäniksen hakuun. Kerran Bitti ja Aada ovat päässeet metsään vuorollaan. Taasen teki pienen hangen. Bitilläkin hieman mahanalusta punoitti parin tunnin ajon jälkeen.

  En jaksanut enää istua töllön ääressä, vaan kävin hyllyllä ja


sieltä löytyi pari palapeliä.  Tämä on minulle sellainen keväinen harrastus, nyt piti vain aloittaa hieman aikaisemmin. Äkkiä siinä tunteroinen vierähtää. Pienikin joutilas aika, siihen löytyy palasia. 

  Aloitan aina reunoista. Nyt tosin sain reunat tehtyä, vaikka olin ottanut väärän kuvan malliksi.


  Minna kävi katsomassa ja näytti oikean kuvan.

  Siitä lähti sitten tapahtumaan. Välillä täytyy pitää taukoa, tulee jotenkin sokeaksi, kuin jotain tavaraa etsiessä. Esine on ihan näkösällä, aivot ei vaan sitä rekisteröi.

  Tämän illan tilanne on tämmöinen.


  Vielä monta palasta tuhannesta etsii paikkaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti