Tänään palattiin kotiin muutaman päivän lomareissusta. Jo perinteeksi muodostunut matka oli Matin ja Maijan luo Saahkariin. Kyläilyn kisäksi ohjelmaan kuului minulla tietenkin kuhan uistelu Unnukalla Matin kanssa.
Keskiviikkona lähdettiin ja iltapäivä kului kuulumisten vaihtamiseen ja tietenkin saunasta pulahtaminen lampeen.
Torstaina lähdettiin jo järvelle. Ensimmäinen järven selkä ei ollut oikein antelias, vain muutamia pieniä haukia.
Perjantaina toinen selkä oli anteliaampi. Sateen varjossa ilma oli hyvä ja sateenkaari upea.
Sateenkaaren päästä löytyi aarre. Niinpä meillä oli kotiinviemisenä pari komeaa kuhaa. Näin suunta kohti myllyjä ja satamaa.
Lauantaipäivä oli normaalisti ostospäivä. Ensin tietenkin Motonettiin. Sieltä tarttui käsiin kaikenlaista tarpeellista, mm. veneeseen akku, akun laturi mökille ja marjarosvojen pelotinhaukka.
Iltasella käytiin onkimassa kukkoahvenet Matolammesta.
Saunan ja uinnin jälkeen pelattiin hauskaa peliä. Minna sen voitti, mutta siihen tarvittiin jatkoaika. Sunnuntaiaamuna alkoi kotimatka, mutta yö vietettäisiin Jukan ja Mervin luona Kuopiossa. Iltapäivä kului makoisten kotitekoisten pitsojen syönnin jälkeen Jukan löytämien uusien paikkojen tutustumiseen.
Satamassa käytiin tottakai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti