Viime viikolla pidettiin pienet talkoot kosteikolla. Minä lähdin Jontikalla jyrsin perässä. Tarkoitus oli kurittaa villiintynyttä heinikkoa.
Aloitin patopenkoista ja kaikki sujui erittäin hyvin. Penkat olivat kovia eikä ongelmia ollut.
Viimeisenä oli vielä riistapelto. Onneksi näin.
Heinikko kantoi hyvin, kun jyrsin työnsi koko ajan etiäpäin.
Keskustan minä pölkkypää jätin viimeseksi. Pelto oli epämääräisen muotoinen toisesta päästä kapea.
Tyhmästä päästä saa maksaa aina. Kaikki oli mennyt liian hyvin. En malttanut ajaa toiseen päähän, vaan aloin kääntämään traktoria keskellä jyrsittyä aluetta.
Siinäpä sitten istuttiin mahaa myöten suossa.
Minnan veli kävi hakemassa paripyörätraktorin, mutta eihän pelto kestänyt vetää. Oli pakko lopettaa, ettei upoksissa olisi ollut kahta konetta.
Naapurilla on pieni puskukone ja siinä telat. Kettinki kiinni ja Jontikka lähti kuin puukko tupesta.
Päätimme porukalla, että annetaan maan kuivaa tai routia ennen kuin jatketaan.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun upotin traktorin, joskus lähtee vetämätä muutaman kerran on tarvinnut vetoapua.
Ei ihan yhtä hyvin kuin vanhalla papparaisella.
Pojilleen sanoi, että hänet pitää haudata Valmetin kanssa. Pojat ihmeissään pyörittelivät päätään ja ajattelivat, että taitaa jo hummeeti pettää.
Pappa siihen tuumasi, ei ole vielä niin pahaa paikkaa tullut, ettei sieltä Valmetin kanssa ole pois päästy.

























