lauantai 17. elokuuta 2019

Mökkiviikko

  Loppuviikko tuli vietettyä mökillä. Eihän sielläkään tekeminen lopu. Keväällä kaatelimme muutamia puita, että saadaan avaruutta pihapiiriin.
  Nyt täytyi lopullisesti siivoilla paikkoja. Ensin tietenkin kannot pois,mutta
onneksi en ole myynyt kantokoukkua monista kyselyistä huolimatta. Pitihän sitä hieman kierrellä ja möyriä monelta suunnalta, mutta ylös ne sain.
  Montut piti vielä siistiä ja pinnalle levittää mursketta. Onneksi on tuo Kainuun Sora, samalle päivälle toivat kuorman pihaan.
  Illalla järvi oli (harvinaista kyllä) peilityyni, joten Minna houkutteli uistelemaan.
  Oli kyllä tosi mahtava ilma.
  Kala ei ollut otillaan, mutta 
tulipahan tehtyä pyydystä ja päästä reissu. 
  Kaikin puolin nautinnollinen ilta, paitsi että kastelin alkuunsa sytkän, joten savuton iltahan siitä tuli. Eipä haitannut isommin.
  
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti