perjantai 21. helmikuuta 2020

Kuvia

  Aadan sisko Adelekin ajelee tosi hyvin ja kaatoja tuli alkuunsa heti kaksi.
  Kainuunmäessä käytiin päivä ajattamassa rusakoita ja jäniksiä. Ukkoja oli viisi ja koiria neljä. Tiet oli luistinratoja, joten maltti oli valttia.
  Hieman hankala oli passailla, kun ei päässyt seuraamaan koiria kuin korvakuulolla. Olihan siellä joskus mekkala, kun neljä koiraa soitti sinfoniaa yhtäaikaa.
  Saatiin kuiteskin kolme jänistä, minun eteen ei sattunut tällä kertaa yhtään.
  Metsässä oli hyvä liikkua jalan.
  Kotonakin alkaa paikoitellen näkyä heinikko lumen alta. Eipä minun muistissa ole tämmöistä helmikuuta ollut.
  Hankia tekaisi sen verran, että petopirulaisten on hyvä liikkua. Viime viikolla Minna yhytti ahman jäljet vaaran takana.
  Toissa yönä oli sitten susi hilpuillut hankia pitkin
sata metriä naapurin pihasta. Onneksi peto on ilmeisesti nuori ja liikkuu yksin. 
  Täytyy kuitenkin seurata tarkoin jälkiä.







2 kommenttia:

  1. Hienoa, että siellä tapahtuu.Jännän värisiä nämä jänikset, ei voi valkoiseksi tuota määritellä.
    Kausi alkaa olla siinä, pojat selviytyi lähes kiitettävästi kaudesta, pentusia odotellaan ja osa vielä työstettävänäkin.
    Leppoisaa kevätpuhdeaikaa teille.

    VastaaPoista
  2. Huomenna oli tarkoitus kokeilla Tima, mutta aamulla alkoi juoksu. Sulhanen on jo katsottu. Näin koekausi on ohi.

    VastaaPoista