torstai 21. heinäkuuta 2022

Loppukiri

onnistui hyvin peltotöiden osalta.

  Eilen sain kylvettyä viimeset uusittavat lohkot.


  Oli aika työläs viikko, kun piti lantala tyhjentää. Siitä onkin aikaa, kun on ollut näin puhdas.


  En ole viime aikoina kyntänyt, vaan pistänyt lannan piiloon jyrsimellä. Ei enää kiinnosta päiviä kestävä kantojen ja kivien keruu.


  Rullakarhilla pyöräytin vielä entisen kasvun kuivamaan pintaan.

  Piti vielä ylimääräinen puoli hehtaarinen uusia, kun lantaa ei saanut sopimaan aiotuille palasille.

  Minna on nyt jyräämässä kylvöksiä, on ollut Minna hommia peltotöiden osalta paalien käärinnän lisäksi.

  Nyt voimme nauttia loppukesästä ja odotella vajaan kuukauden päästä alkavaa koirien treenausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti