tiistai 26. heinäkuuta 2022

Lopultakin kalastusta

  Eläkeläistenkin aikataulut vaativat sovittelua. Sunnuntaina kaikille sopi päivä ja luvassa oli vielä hieno ilma.

  Niinpä suunnistimme Jyrkin kanssa aamutuimaan Arpan mökille Iso-Pyhännän rannalle. Kauan ei tupeksittu, kun vene oli vesillä.


  Rauhassa saatiin hallita vesiä. Vasta pois tullessa tuli toinen vene järvelle.

  Jyrki nappasi ensimmäisen alta parikiloisen. Ei ollut jatkuvaa syöntiä, mutta sitten muutaman näpyn jälkeen mulla iski jo kolmikiloinen uistimeen. Tuuria oli, kun hauki irtosi haaviin.


  Rannassa käytiin eväillä ja kahvilla. Vesille veti mieli kuitenkin.

  Toveroinen liotettiin uistimia vedessä, ennenkuin tuli kunnon jytky. Otetta piti kiristää vavasta, kun pari kertaa meinasi karata käsistä. Kelloa ei joutanut vilkuilemaan, mutta aikaa meni, ennenkuin yli viisikiloinen oli veneessä.


  Tuumasimme, että näissä on meille kolmelle tarpeeksi syötävää. Arpan mökillä juotiin vielä pannukahvit. 

  Toivottavasti perinteinen kalareissu tehdään jatkossakin. Arpan mukaan voidaan uusia vaikka tälle kesälle.

  Mökillä sain houkuteltua Minnan vielä uistelemaan, kun ilmakin oli hyvä. Laitoin Minnalle Pyhännän ottiuistimen ja itselle ei mikään paljon käytetty.

  Tietenkin hauki iski minun uistimeen ja pakkohan sieltä oli parikiloinen ottaa veneeseen. Piti jo hieman jakaa fileitä tutuille.


  Nyt on kalastuksessa tauon paikka, joten keskityin katselemaan MM-kilpailuja. Vasta tänä aamun sain kahlattua läpi kaikki päivät.


  Onhan sieltä tulossa vielä Kalevan kisat ja EM:kin.

  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti