perjantai 29. joulukuuta 2023

Kaamosaika

jatkuu meillä vielä kuukauden verran, joten aurinko ei pääse paistamaan pihaan. Eipä se tähän aikaan paljon lämmittäisikkään.


  Ensi viikolle lupailee kipakkaa pakkasta. Navetassa eläinmäärä on jo sen verran pieni, että niiden tuottama lämpö ei ehkä riitä pitämään paikkoja sulana.

  Olimme jo varautuneet tulevaan talveen ja hankkineet tarvikkeita alkuun ovien lämpöeristykseen.


  Tänään oli sopiva päivä leikellä styroksit oviaukkoihin. Vanhassa navetassa kaikki paikat ovat suurinpiirtein suorassa, joten mittaamista ja leikkelyä riitti useammaksi tunniksi.

  Kaksi pahinta ovea saatiin umpeen. 


  Vielä suuret ovet välivarastoon on jotenkin suojattava. Alustava suunnitelma tehtiin, mutta täytyy ilmeisesti hakea lisää tarvikkeita.

  Sitten seuraa Joulun ajan arvoitus. Mikä tämä on?


sunnuntai 24. joulukuuta 2023

2023

   Tämä vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Yhä nopeammin tuntuu tuo aika kuluvan.

  Meillä loppuvuonna tapahtui paljon. Minnakin pääsi eläkkeelle, joten päätimme lopettaa hiehojen kasvatuksen. Viimmeisten lähtiessä tunnemme varmaan kaihoa ja helpotusta. Työ eläinten parissa neljänkymmenen vuoden jälkeen päättyy. Onneksi meille jää vielä ihanat koirat.  Navetta oli kuitenkin täynnä, eikä Atria löytänyt uutta paikkaa pienimmille.

  Niinpä joudutaan kasvattamaan kaikki teurasikään. Viimmeiset lähtevät kesä-heinäkuun vaihteessa.

  Kyllähän työt helpottuvat joka kerta kun karsina tyhjenee. Jääville hiehoille tulee reilusti lisää tilaa. 

  Nyt on aika rauhoittua loppuvuoden juhliin. Ensin nautitaan Joulun ajasta ja välipäivinä odotamme vuoden vaihtumista.

  Rauhallista Joulua!

  Tänä vuonna emme tuoneet sisälle joulukuusta, Mutta Minna on laittanut jouluisia koristeita sisälle sekä ulos valonauhoja tuomaan valoa kaamoksen hämärään.



  Odotamme innolla, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Aika paljon on meillä jo suunnitelmia. Toivomme ennenkaikkea terveyttä itsellemme ja kaikille.

  Yritän niistä  aina väliin kertoa blogissani.

  Kiitokset että olette jaksaneet seurata meidän elämäämme vuosien mittaan.


 

perjantai 22. joulukuuta 2023

Paketti auki

  Pari viikkoa sitten Pikku-Jontikka päätti, ettei enää 'syö' polttoöljyä pakkasella. Lopulta ilma lauhtui lopulta sen verran, että ulkaltauduimme vaihtamaan polttoainesuodattimen.

  Starttimoottori on juonitellut pitkän aikaa, mutta nyt solenoidi ei enää pelannut huonostikaan. Meni hermot, joten soitin apua.

  Apu oli luvassa tälle päivälle. Eilen käärimme äkäpussin ressuilla pakettiin ja pistimme Masterin lämmittämään konetta.

  Yöksi ei uskaltanut jättää lämmitystä päälle, joten aamulla valvonnassa ehdin lämmittää pari tuntia, ennenkuin ammattimies saapui.

  Ensin piti pakettia aukaista,


 että asentaja pääsi vaihtamaan starttimoottorin. On kyllä viheliäinen suunnittelija, joka oli keksinyt kiinnityspulttien paikat. 

  Siihen piti olla semmoisia avaimia, etten ole koskaan nähnyt.

  Vielä ilmaus ja lopulta Jontikka hyrähti tyytyväinen käymään.

  Isommassa on ollut pientä ongelmaa sähköjen kanssa, mutta sulakkeiden tarkistus, muutaman polttimen uusinnan jälkeen kaikki oli taasen kunnossa.

  Hydrauliikan ulosoton yhteen liittimeen vielä o-renkaan vaihto ja pillit pussiin.

  On se kumma, kun ilmenee pienikin vika, pääkopassa alkaa kiertää ajatus, mitä seuraavaksi. 

  Nyt luottavaisin mielin kohti tuulta ja tuiskua.

  Kiitos asentajalle!

maanantai 18. joulukuuta 2023

Bitin päivä

   Päätimme kokeilla, vieläkö Bitti muistaa, mitä metsässä tehdään.

  Ilma oli hyvä, mutta hieman huolestutti keli. Paikoin aivan hyvä, mutta paikoin oli tuuli ja puista pudonnut lumi tehnyt jonkin verran hankea.

  Mentiin paikkaan, missä oli hyvät mahdollisuudet saada Bitti kiinni, jos siltä tuntuu.

  Jälkiä ei ollut missään, joten ajo oli Bitin nokan varassa. Puolisen tuntia katseltiin, kun heitettyään lenkin metsässä, pysähtyi Bitti tiellä. Pää pystyyn ja sitten mentiin kuusikkoon. Ajo alkoi kymmenessä minuutissa. Ensimmäisen kerran varmistuin, että Bitti käyttää myös ilmavainua, vaikka epäilyjä on ollutkin.


  Ensin tehtiin pientä rinkiä ja sitten jänis päätti lähteä kauemmaksi. Eihän se ajovauhti kovaa ollut, mutta perässä mentiin.

  Tunnin ajon jälkeen päätimme ottaa Bitin pois, jos saadaan. Minna lähti kokeilemaan ja vislaamalla heti Minnan luo vajaasta sadasta metristä, vieläpä ajosta. VAU!

  Hieman oli karvaa lähtenyt jaloista, onneksi ei pahasti.

  Sohvalla Bitti tulee minun kainaloon ja selvittää kovaan ääneen, mitä siellä pusikossa tapahtui.



  Ihana koira!



sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Eestinajokoirat

  Eilen oli meidän maastossa eestinajokoirien Mestaruuskoe. Vastaa Suomen mestaruuskoetta, vaikka virallista statusta ei ollutkaan. 

  Maastoarvonnassa minulle sattui tuomaroitavaksi kymmenvuotias Unna. Entisiä meriittejä koiralla oli huru mycket.

  Ensimmäinen haku kesti seitsemän minuuttia. Hyvin alkoi erä, mutta tunnin jälkeen alkoi tökkiä. Minuutteja kertyi kuitenkin yli kuudenkymmenen. Hyvät pohjat olivat hankittu.

  Toisella erällä koira pani paremmaksi. Ajo alkoi neljän minuutin päästä. Alku meni hyvin, mutta sitten alkoiko ikä painaa, kun hukalla jänis jäi löytymättä. Jäniskanta on meillä tosi hyvä. Loppuerän aikana koira ajoi ainakin kahta muuta pikku pätkiä. Minuutteja kertyi vajaa neljäkymmentä.

  Eestinajokoira arvostellaan samoin kui beagle. Tulos riitti kolmosen tulokseen.

  Tuomarikaverina oli Pohjoi-Savosta beaglemies. Hyvin oltiin samoilla raiteilla arvostelussa.

  Olisin mielelläni kuunnellut railakkaampaakin ajoa. Huonon muistini mukaan olen päässyt vain kerran arvostelemaan eestiläistä. Silloin taisi tulla ykköstulos. 

torstai 14. joulukuuta 2023

Vähäksi menee

ennenkuin loppuu navetassa juoksu. Eilen lähti lähti yksi karsina tyhjäksi, eikä uusia vasikoita enää tilata.


  Hiehot ovat riemuissaan, kun väliaita puretaan. 

  

  Tämä karsina yhdistettiin viereisen kanssa, joten tila tuplaantui.

  Ensimmäinen tunti pidetään kunnon ralli päällä, purut ovat pitkin seiniä.


  Vielä siellä on kuitenkin hoidettavia puoleksi vuodeksi. Huonoon jamaan sattui meidän lopetus, Atria ei saanut sijoitettua ternivasikoita mihinkään.

  Saadaanpahan syödä vielä kesään asti kunnon lihaa. 

maanantai 11. joulukuuta 2023

Rauhallinen ja pika-aamu

  Eilen aamulla pääsin heräilemään rauhassa. Jyrki oli tulossa vasta puolilta päivin  verkoille. Ilma oli kohtalainen, pakkasta rapiat kymmenen eikä tuulikaan juuri häirinnyt. 

   Minulla oli vaihteen vuoksi kyljessä sen verran kipua, että Jyrki nosti verkot ja minä toimin narumiehenä.

  Ei ole tuo kalan tulo mitenkään ollut runsasta, mutta syömään on kuitenkin päästy lähikalaa.

  Tällä kertaa oli vain yksi ahven,


 mutta sitäkin komeampi. Kahdelle sopiva kerta-annos.

  Tänä aamuna olin vielä pyjamassa, kun Minnalta tuli hälytys navettaan. Puolikymmentä hiehoa oli karannut karsinoista.  Kahdestaan ne on aika helppo saada takaisin. Sitten korjattiin säretyt paikat ja Minna alkoi siivota paikkoja.

  Karkulaiset olivat ryskäneet sen verran, että pari vesiputkea vuoti. Minä lähdin etsimään tarpeita ja Minna alkoi ruokkia pirulaisia.

  Pari tuntia urakka kesti kaikkiaan. Putkien uusinnan jälkeen meidän rautapitoisen veden takia irtoaa aina ruostetta, kun paineen palauttaa ja hituset tukkivat juomakuppien venttiilit. Tällä kertaa päästiin parin venttiilin aukaisulla. 

   Kylkihän siinä otti nokkiinsa, mutta jospa nyt sitä voisi lepuuttaa jonkun päivän.

  Aina sattuu ja tapahtuu elukoiden kanssa, mutta tottuuhan siihen.  

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Pässikokeessa

 oli eilen vain kuusi koiraa. Alunperin oli kuusitoista ilmoittaunut, mutta syystä tai toisesta kymmenen oli peruuttanut tulonsa.

  Koirien pienen määrän takia meidän maastoa ei tarvittu, joten sain lepopäivän.

  Kokeen voitti kainuulainen Arpan Pyry huipputuloksella AJOK 1 97.00 pistettä. Onnittelut!

  Saa nähdä, miten käy ensi lauantaina, kun eestinajokoirat kokoontuvat Ristijärvellä rodun mestaruuskokeisiin. Koe vastaa Suomen mestaruutta, vaikka ei virallisesti sillä nimellä olekaan.

  Koiria on kait tulossa yli kymmenen, jos ei taasen tule peruutuksia. Olen lupautunut meidän maastoon opastuomariksi. Olisipa vain hyvä ilma.

sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Aadasta KVA

  


  Aada oli ilmoitettu Bravon Pamaus- ajokokeeseen. Hakusessa oli valion arvoon vaadittava kolmas ykkönen. Minna ei saanut lomittajaa, joten minä olin pakkoraossa. Flunssan kourissa päätin lähteä ohjaajaksi parasta toivoen.

  Maastoarvonnassa oli hyvä tuuri. Ryhmätuomari Jarmon kotimaasto Pohjajoki oli aika lähellä. Toisena tuomarina oli harjoittelija Kalevi.


  Ensimmäinen haku oli pitkähkö, mutta kun jänis löytyi, ajoi sujui mallikkaasti. Minuutteja kertyi satakaksi. Kun tuomarien mielestä Aadan ajo sujui hyvin, ansiopisteet olivat korkeita. Minun piti käydä välillä lämmittämässä viluista varttani autossa, mutta onneksi asiantuntevat tuomarit hoitivat homman hyvin. Erän loputtua Jarmo juoksi riskinä miehenä Aadan ajosta kiinni. Kiitos!

  Monta kertaa hyvä alku on tiennyt pettymystä. Peukalot pystyssä siirryttiin toiselle erälle. Jänisten jäljet olivat kaikki vanhoja. Aada vain hakemaan. Ylituomarikin tuli maastoon katsomaan hakua. Reilun puolen tunnin kuluttua rinnassa sykähti, kun ajo alkoi. 

  Puolisen tuntia ajo kesti, kun Jarmo huomasi Aadan varovan etustaan. Autolla yritin tutkia Aadan jalkaa, mutta varovaisen murahduksen jälkeen jätin tarkastuksen myöhemmäksi. Tiellä pani jalkansa maahan, kävelykin sujui varovasti.

  Ei siinä auttanut muu kuin pistää peli poikki ja keskeyttää koe. Harmin paikka, mutta aina asiat tehdään koiran parhaaksi. Oli vain toivottava, että pisteet riitäisivät ykköseen.

  Ylituomarin pöydästä nousin onnellisena, tuloksena oli hyvä BEAJ1 pistein 63,58. Heti kuva pöytäkirjasta ja kuva Minnalle ja muutamalle kaverille, jotka olivat seuranneet koetta.

  Kokeeseen osallistui kolme venakkoa, kaksi suomenajokoiraa ja Aada.

  Pitkäjalkaisten joukossa Aada nappasi kolmannen sijan.


   Palkintona oli pieni pytty ja säkki koiran ruokaa. Ennen kaikkea valion arvo.

  Kotona odotti onnellinen koiran omistaja.


   Illalla Aada antoi vihjeen Minnalle, että olisi aika päästä kunnolla nukkumaan sänkyyn peiton alle.


  Oli erittäin hieno päivä tuloksen suhteen.

  Eritttäin suuret kiitokset tuomareille! Kiitokset kavereille kiinnostuksesta meidän koiria kohtaan.

torstai 30. marraskuuta 2023

Surkea päivä

   Tämä viikko on mennyt niiskuttelun ja yskinnän merkeissä. Alkuviikosta iski flussa päälle, eikä meinaa helpottaa millään. 

  Eilen oli tarkoitus käydä verkoilla. Hälytin Minnan Jyrkille kaveriksi, jos minusta ei ole jäällä apua.

  Minun piti lähteä etukäteen aukaisemaan teitä traktorilla. Heti piti Raappananmäen tiellä pudottaa linko alas, oli peltojen kohdalla tie tukossa. Tiistaina jo jouduin pelastamaan yhden auton kinoksesta.

  Lähdin toikkaroimaan viimeisenä avannoille. Ensimmäiselle pääsin ja siinä hoidin naruhommat.


  Siitä piti minun palata rantaan takaisin ja jätin loppuhommat terveemmille. Haukikoirakin oli touhussa mukana. Minulla oli vielä paluumatkalla lingottavana muutama tienpätkä. Kotona jaksoin vielä aukaista pihalla strategiset paikat, sitten oli pakko lopettaa.

  Illalla testasin vielä koronan, mutta onneksi ei sitä ollut. 

  Tämä päivä on ollut paljon parempi, taitaa lopulta lääkkeet alkaa auttamaan. Niitä on tullutkin nieleskeltyä urakalla.

  Tämän päivän kruunasi Minnan kokeilu: haukipizza!


  Olipa mahtavan makuinen, nam, nam.

  Tonnikalapizzat joutavat tästälähin koirille! 

   

tiistai 28. marraskuuta 2023

Valoa kaamokseen

   Meillä alkoi vuosittainen pari kuukautta kestävä kaamosaika. Järvelle vielä aurinko paistaa, mutta me olemme vaaran kainalossa hämärässä.


  Vaaran päällä ei kaamoksesta ole tietoakaan.


  Hienosti paistaa meidän mökin seutuville. Vaaran päällä kuurainen metsä on upean näköistä.


  Minna on laitellut pihalle jouluvaloja tuomaan mielenpiristystä talviaikaan.


  Minulla on menossa kynttiläkausi. Kestää yleensä jonnekin maaliskuun loppupuolelle.

  Menisi kaamosaika paljon nopeammin, jos pääsisi koirien kanssa metsään. Välihanki vielä mietityttää.

perjantai 24. marraskuuta 2023

Raitis Kainuu

   Eilinen päivä meni tosin lämpimässä istumalla ja haukotellessa. Kirkolla oli yksityistietoimitus. Meidänkin peltoja ja metsää rajoittuu tiehen, joten olihan siellä oltava mukana.

  Kokous alkoi puoli kymmenen ja puolelta päivin tuli tauko, kun insinöörin piti laskea yksiköt ja maksuosuudet jokaiselle. Meidän kohdalta yksiköinti meni niinkuin ajattelin. 

  Kokouksessa pidettiin perustava kokous tiekunnan perustamisesta, samalla valittiin hoitokunta. 

  Kotona olin vasta kolmen jälkeen. Pitkiä pakkaavat olemaan nämä kokoukset.

  Tänään uskaltauduimme Jyrkin kanssa tuuliselle jäälle verkkoja tsekkaamaan. Pakkasta oli  reilusti yli kymmenen ja tuultakin yllin kyllin. Olimme keliin varautuneet ja mukana oli kepit ja pressu, joten ensin viritimme tuulensuojan.

  Loppujen lopuksi oli ihan hyvä vaihtaa verkot. Kalaakin tuli sen verran, että vuorostaan kirkollakin syödään lähikalaa.  

maanantai 20. marraskuuta 2023

Hullu jänis

   Aamulla päätimme pitkästä aikaa kokeilla keliä koirilla. Hieman huoletti hangen kovuus. Aada päätettiin laittaa asialle.

  Aadalla oli niin kiire, että pyyhkäsi autosta ohi ja hakuun pihan laidalta. Kymmenessä minuutissa jänis oli liikkeellä. Eipä ollutkaan entiset kiemurat jussilla, mikä lie survivalotus ollut.

  Ensimmäinen tunti mentiin liki luotisuoraan ilman yhtään paluuperää huitsin nevadaan


  Eipä siinä ollut paljon mahdollisuutta yrittää saalista. Suurimman osan aikaa ajo kulki naapuriseuran alueella. Kyllä jänis osasi etsiä paikan keskeltä ei mitään.

  Julkun päällä yritettiin sitten saada koiralta pasmat sekaisin. Aada vain kaivoi aina jäljen syheröstä.

  Kolmen tunnin ajon jälkeen jänis meni tien yli ja siitä sain Aadan houkuteltua parilla grillimakkaralla hihnaan.

  Kolme tuntia kesti ajo. Hieman oli karvaa lähtenyt Aadan etutassusta. Hyvä päivä, vaikka eteen sattui aivan hulvaton vieterikinttu.

Verkoilla

  Eilen oli sen verran tyyni päivä, että kävimme Minnan kanssa taskastamassa verkot. 

  


  Ensin päätimme kuitenkin uittaa pari verkkoa lisää, kun näyttää kalan tulo olevan heikohkoa. Narun uitto onnistui hyvin, kauempana jää oli niin kirkasta, että hyrrävärkki näkyi jään läpi.

   Verkkojen uitossa ei nokka kauan tuhissut. Vaihdettiin vielä uudet verkot entisten tilalle. Verkkoon oli sotkeutunut syötävä hauki. Ei tartte lähteä saaliin kanssa torille myymään.

  Tänään herkutellaan tuoreella ja puhtaalla lähikalalla. 

torstai 16. marraskuuta 2023

Asioilla

  Eilen aamulla oli kunnon lentsu päällä. Oli kuitenkin pakko lähteä Kajaaniin. Volvolla oli viimeinen päivä katsastaa se. Ei siinä ollut kyllä mitään huomauttamista, joten voi taas ajella laillisesti vuoden. Olo oli sen verran heikko, että Minna ajeli kotiin.

  Eilinen menikin muuten petissä. Kuumaa juomaa ja tabletteja kourakaupallla. Tänä aamuna olokin oli jo hyvä. Eilinen koronatestikin oli negatiivinen. Niinpä lähdimme Minnan kanssa hakemaan rokotukset kirkolta.

  Minuun tökittiin kaikki mahdolliset piikit. Kumpaankin käteen ja molempiin reisiin: korona, influenssa, pneumokokki ja varalta jäykkäkouristus, kun en muistanut milloin viimeksi tökätty. 

  Minna pääsi kahdella piikillä.

  Jospa nyt vältetään pahimmat taudit talven aikana.

 

 

lauantai 11. marraskuuta 2023

Ilvekset

  Juse siirtyi tälle kaudelle Kalpasta Ilvekseen. 

 

  Kausi on mennyt vaihtelevissä merkeissä, mutta pisteitäkin on tullut. Uuteen seuraan totuttelu vie aina aikaa. Uudet ketjukaverit, ym, ym.

  Sattui tämmöinen palapeli silmään aikaisemmin.



  Oli valmiina kehyksissä seinällä, joten päätimme antaa sen Juselle piristämään asunnon seinää.

  Toivottavasti antaa tsemppiä ja rentoa meininkiä tuleviin otteluihin. 

perjantai 10. marraskuuta 2023

Jäällä

   Iltapäivällä uskalsimme lähteä Jyrkin kanssa kokeilemaan Osmangan jäätä. Jokohan sitä saisi verkkoja pyytämään. Varustauduimme kunnolla, jäänaskalit kaulaan ja etummaiselle naru käteen. Toinen seurasi viisi metriä perässä narun toisessa päässä.

  Rannassa näytti heikolta, veden pinta oli laskenut ja jää kesti nipin napin hiippailla selälle. Etempänä saimme pistää naskalit pulkkaan, jäätä oli 10-15 senttiä.

  Oli aika tehdä avanto ja pistää 'Putinin ohjus' 


töihin jään alle. Vuoden tauon jälkeen pelasi loistavasti.

  Tunteroinen värkkäiltiin jäällä parin verkon kanssa. Eipä eläkeläisillä ole kiirettä minnekkään.

  Maanantaina laitetaan vielä pari verkkoa ja samalla vilkastaan, onko kala liikkunut verkkojen seutuvilla. 

torstai 9. marraskuuta 2023

Navetassa

  Eilinen päivä meni käytännössä navetassa korjaushommissa. Alkavat alkuperäiset vesiputket hiljalleen olla uusinnan tarpeessa. 

  Aamulla alkoi juomakuppiin tuleva vesiputki vuotaa. Se korjautui kuiteskin helposti kiristämällä. Seuraavana oli uusittava lantakoneeseen alkuperäinen lukitustappi. Tappi irti ja Mikan pajalle uutta hakemaan. Uusi paikoilleen ja konetta kokeilemaan. Pelasi kuin unelma.

  Olin jo sulkemassa navetan ovea, kun Minna huusi takaisin. Kun juomakupin putki piti, niin linjaputkeen tuli painetta sen verran, että siihen tuli reikä. Taisi olla uusimaton putki, koska jengoissa kitti/tappura. Nämä ovatkin tosi pirullisia avattavia. Aukesihan se lopulta Graffitilla ja voimalla.

  Edessä oli viheliäinen jengan teko kolmen vartin putkeen. Työllä ja pikku kiroilulla sain väännettyä jengat molempiin päihin käsivehkeillä. Loppu olikin sitten helppoa,

  Eiköhän tässä korjailemalla pärjätä rapiat puoli vuotta, siihenasti kun navetta on tyhjä.   

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Vuoron perään

viedään koiria metsään, niinkauan kuin kelit antaa myöten. Illalla oli jo pieni hanki, mutta aamulla sade pehmitti sen.

  Tima oli tänään vuorossa. Alku näytti huonolta, ei hiirenhyppyä missään. Lopulta pellon reunasta löytyi jänö. Paikoin Timakin joutui hyppäämään lumessa. Minuuteissa koira oli kuin uitettu, märkä lumi, tihkusade ja puista lisää vettä niskaan.

  Lopulta pääsin lähelle ajoa ja


ja Timan saan pois ajosta näköetäisyydeltä. Hyvä ajo vaikean alun jälkeen.


  Ei ollut jänis juuri liikahtanut yön aikana ilmeisesti sateen vuoksi, lisäksi puista tippui kaikki lumi.

  Eilen huomasin, kuinka suuri taiteilija luonto on. Kova lumisade tuulen kanssa oli muotoillut parvekkeeen kaiteen päälle aivan mahtavan koristeen.


    Aivan ihana!



perjantai 3. marraskuuta 2023

Aadan ajot

  Tänään pistettiin Aada metsään. Vuorollaan koiria treenataan. 

  Haku kesti vain yhdeksän minuuttia. Puolitoista tuntia Aada pyöritti jänistä pienellä alueella. Minun passiin tuli jänis aivan eri suunnasta, kuin missä Aada haki hukkaa. Usutin Aadan jäljelle, mutta pöläytti pari minuuttia. Tuli pois, kun totesi, ettei ole ajojänis.

  Toinen haku tuntuui pitkältä, vaikka kesti alle puoli tuntia. Pari pientä lenkkiä tiellä. Näinkin molemmat tien ylitykset. Kovin näytti isolta ja tummalta. Samalta ajojäleltä Aada vain kaivoi sen ajoon. Sitten 'rusakko' tiesi, että nyt tielle ja kylille. Siinä vielä kävi huono tuuri, kun lumilinko putsasi tien rusakon ja Aadan välissä. Siihen se tyssäsi.


 Hyvä päivä Aadalle. Ajokokeissa olisi hyvä, jos vaihtaisikin jänistä. 
 

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Koirien treenausta

   Bitin vuoro päästä metsään. Oli vain juuttaan kylmä tuuli. Pakkanen ei niinkään haitannut. Yritimme etsiä suojaista paikkaa Minnan ja Jyrkin kanssa. Joka paikassa tuuli pyöri ja meni vaatteista läpi.

  Jänis löytyi tavan mukaan alta puolen tunnin. Hyvin Bitti ajeli puolitoista tuntia, mutta sitten meillä alkoi vilu kappasta, joten otimme Bitin kiinni. 


  Kotona odottivat kylmät uunit, joten ensin pilkkeitä sisälle ja nauttimaan tulen loisteesta.

  Pari viikkoa sitten sanoi liki kymmenen vuotta vanha laturi/boosteri sopimuksen irti. Muutaman kerran talvella on tarvittu apua kovilla pakkasilla.

  Puhelin kouraan ja soittamaan tutulle myyjälle (Mowon). Olisin halunnut samanlaisen, mutta mallithan muuttuvat vuosittain. Niinpä lähinnä entistä kökötti uusi laite alta viikon sisällä. 

  Laite oli oikea elektroniikkahirviö. Valoja ja nappuloita huru mycket. 


  Onneksi mukana oli suomenkieliset ohjeet. Niitä tankattiin urakalla. Täytyy jossain vaiheessa kokeilla ennen tosi tarvetta.

  Tunnustan, että en oikein tykästä näistä uusista vehkeistä. Ennen olivat yksinkertaisempia, toimivia ja luotettavia. 

maanantai 30. lokakuuta 2023

Tima

  Aamupäivästä koppasin Timan autoon ja suunnistimme jänistä hakemaan. Paikka oli tuttu ja turvallinen. Jänistä on meillä runsaanpuoleisesti, joten niitä voisi vähentääkin. 

  Tima irti ja ajo alkoi parissa minuutissa. Paikassa on tänä vuonna ollut ihmeellisesti vaikeuksia saada koiran paikka ajantasaisesti. 

  Ensimmäinen ajo menikin häneksi. Timan paikka jumi useaksi minuutiksi. Viimeisen paikannuksen mukaan Tima ajoi neljän sadan metrin päässä minusta poispäin.

  Satattelin kunnossa ja räpläsin puhelinta. Haulikko oli olalla ja samalla jänis istui nokan eessä. Sinne meni, oli muuten ensimmäinen täysin valkoinen.

  Lähdimme katsomaan, löytyisikö toista ajettavaa. Puoleen tuntiin lähti uusi liikkeelle. Taisi olla poikanen, kun ramppasi samaa sösseröä koko ajan. 


  Tima on ollut metsässä aika vähän, joten kun Tima tuli kyselemään, jatketaanko, päätin parituntisen riittävän. Onhan tässä vielä kautta jäljellä.

    

perjantai 27. lokakuuta 2023

Hyryllä

   Tälle päivälle saatiin lopultakin sovitettua aikataulut yhteen Arin kanssa, joten nokka kohti Salokylää. Mukaani lähtivät Bitti ja sain puhuttua Jyrkinkin reissuun.

  Ensimmäinen ylösotto tapahtui nopeasti, mutta tielle tuli hukka. Jänis veti kilometrin suoran, sen kauemmas en enää nähnyt. Mihin lie mennyt, tietenkin 'navetalle'.

  Seuraavaa paikkaa piti hieman hakea. Ensin oli koira, ihmisiä ja autoja. Toiseenkin paikkaan tuli Bitin haun aikana hirvenhaukku kokeen ryhmä.


 
  Lehmä ja vasa kiersivät meidät rinkiin koira perässä. Toveroinen siinä poristiin ja todettiin, ettei kumpikaan haittaa toisen hommia. 

  Siinä jutustellessa Bitti löysi jäniksen ja sitten mentiin. Koeryhmä lähti hirvien ja koiran perään. Toiseen rinkiin jänis erehtyi minun eteen.


  Kolmatta ei enää löytynyt, joten lähdimme Arin ja Aren seuraksi. Arella oli ajo menossa. Arin kanssa tuohasimme nuotiota ja Jyrki lähti passaamaan jänistä. Pian sieltä kuuluikin pasaukset, mutta jänis hyppäsi metsään. 

  Lopulta se löytyi, mutta Are teki temput Jyrkille. Onneksi ei saanut vietyä kuin toisen etujalan. Vierailta Are omii saaliin itselleen.

  Kiitos mukavasta päivästä ennenkaikkea koirille!

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Nännikumit

  Viimeiset pari päivää on pantu ulkona paikkoja järjestykseen talvea varten. Roskia kerätty ja navettaakin käyty läpi.

   Roinaa on kertynyt täysi peräkällinen


loisteputkista jääkaappiin.

  Navetassakin on paikkoja käyty läpi. Uskomatonta mitä komeroista ja nurkista löytyy.

  Kassillinen vanhoja nännikumeja


   Olivat jo kuormassa, kun muistin lukeneeni jostain, että ovat erittäin haluttuja koirien palkitsemisleluja. Näitä ei saa koira rikki päivässä. 

  Ainakin agilitykoirien omistajat käyttävät ja helppo on opettaa muutkin koirat pennusta lähtien palkitsemalla.

  Eipähän ole itsellä juolahtanut mieleen aiemmin. Aion kyllä kokeilla seuraavan pennun kanssa, jos semmoinen jää taloon.

  On niitä muutamia ylimääräisiä, jos joku haluaa.

tiistai 24. lokakuuta 2023

Hiehot

  Tänään lähti yksi karsinallinen hiehoja teuraaksi. Siitä se eläinmäärä vähenee hiljalleen, voisi kyllä navetta tyhjentyä nopeamminkin. Osa hiehoista on vielä niin pieniä, ettei niitä voi laittaa teurastamolle.

  Aina kun karsina tyhjenee, puretaan väliaitoja pois. Onpahan eläimillä tilaa nujuta ja ottaa mittaa toisistaan.


 Vielä siellä mölyää kolmattakymmentä. Jos on huono tuuri, viimeiset lähtevät vasta ensi kesänä. Atria ei ota alle vuosikkaita teurastamolle.

       Taitaa tulla hiljainen lasku meille, ennenkuin päästään nauttimaan eläkeläisenä olosta. Suunnitelmia tehdään jo haaveillen, mitä sitten harrastellaan.

  

perjantai 20. lokakuuta 2023

Raisa, mökki ja Bitti

  Arppa halusi kokeilla Raisan meidän maastossa kauden kokeessa. Raisa on vasta puolitoista vuotta vanha. Tämä oli Raisan ensimmäinen koe.

  Keskiviikkona päätettiin kokeilla. Ari ja Jyrki olivat tuomareina ja minä muuten vain opashommissa. 

Haku oli hyvä, kesti kolmisen varttia. Sattuipa oikein unelma jänis eteen. Pyöri pitkää lenkkiä ja aina puhdasta uutta jälkeä. Yllättävän paljon pyöri pelloilla, eikä tiekään juuri maistunut.

  Minuutteja kertyi 114 ja ansiopisteetkin erinomaisia,

   Toinen jänis löytyi kymmenessä minuutissa. Nyt sattui eteen nyrkin kokoinen kussero. Tiesimme heti, ettei tule eka erän toisintoa. Samplasi samaa pientä aluetta eestaas. Raisa vain sai pidettya ajossa yli tunnin. 

  Lopputulos oli nuorelle koiralle erittäin hyvä, AJOK 1 75,88p. (Sorry, meni päässä aluksi beaglen puolelle 70,88.) 

  Onnittelut Arpalle ja ennenkaikkea Raisalle!

  Kiitokset porukalle erittäin mukavasta päivästä!

  Eilinen oli varautumista talvea varten. Mökillä kannettiin tavarat aittaan, vesipumppu lämpimään. Vene vedettiin maihin talviteloilleen.


  Vielä suojattiin terassi lumelta pleksillä.

  

  

  Jos ilmat lämpiää, käymme vielä kylpemässä. Minä ainakin jätän uinnin jo väliin, Minnasta en tiedä.

  Tänä kuulakkaana aamuna oli Bitin vuoro päästä metsään. Minna lähti hiemen etukäteen viemään sitä hihnassa sovittuun paikkaan. Kaikki uunit oli lämpiämässä, joten Minna palasi hetimiten kotiin.

  Viidessä minuutissa ajo alkoi, hyvä että kerkesin paikalle. Oli tarkoitus kokeilla saalista Bitille, tälle syksyä ensimmäistä.

  Pari rinkiä ehti jänis kiertää. 


  Vartin jälkeen erehtyi eteen. Sattui vielä tähtäys kohdalleen, joten 


 Bitille oli mieluisat makupalat tulossa.

lauantai 14. lokakuuta 2023

Are

  Matti ja Maija tulivat mökilleen keskiviikkona. Torstain ja perjantain Matti oli varannut mehtuupäiviksi. Lauantai ja sunnuntai oli varattu Jukan ja Mervin kanssa työskentelyyn mökillä. 

  Torstai meni puihin surkean ilman takia. Totesimme, että taitaa olla parasta pysytellä sisätiloissa.

  Perjantaina meillä oli treffit Arin kanssa kahdeksalta Salokylällä. Mukana oli Are. 

  Ensimmäinen ajo alkoi äkkiä, mutta jänis tiesi suunnan, mihin mennä. Jäniksen itsevarmuus kostautui lopulta  Aren hampaisiin. Uutta paikkaa vaan hakemaan. Koira irti ja me makkaratulien tekoon. Varma konsti ajon alulle on makkara tikun nokkaan nuotion loisteeseen. Näin kävi nytkin.

  Aikansa kierrettyään jäbä erehtyi passiin. 

  Päätimme kokeilla vielä kerran. Paikalla ei ollut oikein kunnon nuotiopuita, joten jonkin aikaa kärvistelimme kylmässä tuulessa. Matti ja Ari lähtivät metsän suojaan passiin. Minä jäin tien lähelle kulkupaikoille. 

  Lopulta tämäkin erehtyi Arin eteen.

  Are pelasi yhtä varmasti kuin ennenkin. Mattikin pääsi kuuntelemaan venakon ajoa. Kello oli sen verran paljon, että oli aika lopettaa. Matti sai pari viemestä Saahkariin. Meillä saaliin saa se, joka niitä eniten kaipaa. Eipähän tullut turha reissu Matille Kainuuseen. 

  Toivottavasti Matti pääsee vielä tällä kaudella käymään, mutta viimeistään ensi vuonna, jos koirat ja ukot pääsevät vielä ojan yli metsään

  Kiitos Arille, Matille ja ennenkaikkea Arelle mukavasta päivästä! 

keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Rakennusmestarit

   Eilinen oli pieni retkeilypäivä Jyrkin kanssa. Kävimme tutkimassa majavarautoja ja majavien pesiä.

  Ensimmäisen pesän


luona raudat olivat tyhjiä. Jyrkin korjaillessa rautoja minä tutkiskelin pesän rakennetta. Hupsista! Löytyi kaksi muutakin reittiä pesään. Majavilla oli vara valita turvallinen reitti.

  Raudat siirrettiin eri menoreikään ja tukittiin hieman muita kulkuväyliä.

  Vielä tarkastettiin toinen paikka, 

josta olemme saaneet jo neljä tuholaista pois. Jyrki ampui yhden erikoisluvalla ja kolme on mennyt rautoihin. Siellä ei ollut rautoja, koska purossa vesi oli niin korkealla. Lehdet ja risut tukkivat aina raudat, joten oli odotettava veden laskua.

  Pesä löytyi järven rannasta, mutta täällä ongelmana on järven veden korkeus. Ilmeisesti vesi uhkaa nousta makuupaikalle, joten majavat olivat ryhtyneet korottamaan pesää.

  Eipä mahda veden pinta laskea puroissa ja järvessä tällä menolla. Aamusta lähtien on satanut ja vettä tulee kuin aisaa.

  On nuo majavat uskomattomia rakentajia ja ahkeria kuin muurahaiset. Minkä patoa repii rikki, se on korjattu entiselleen yön aikana.