Eilinen oli pieni retkeilypäivä Jyrkin kanssa. Kävimme tutkimassa majavarautoja ja majavien pesiä.
Ensimmäisen pesän
luona raudat olivat tyhjiä. Jyrkin korjaillessa rautoja minä tutkiskelin pesän rakennetta. Hupsista! Löytyi kaksi muutakin reittiä pesään. Majavilla oli vara valita turvallinen reitti.
Raudat siirrettiin eri menoreikään ja tukittiin hieman muita kulkuväyliä.
Vielä tarkastettiin toinen paikka,
josta olemme saaneet jo neljä tuholaista pois. Jyrki ampui yhden erikoisluvalla ja kolme on mennyt rautoihin. Siellä ei ollut rautoja, koska purossa vesi oli niin korkealla. Lehdet ja risut tukkivat aina raudat, joten oli odotettava veden laskua.Pesä löytyi järven rannasta, mutta täällä ongelmana on järven veden korkeus. Ilmeisesti vesi uhkaa nousta makuupaikalle, joten majavat olivat ryhtyneet korottamaan pesää.
Eipä mahda veden pinta laskea puroissa ja järvessä tällä menolla. Aamusta lähtien on satanut ja vettä tulee kuin aisaa.
On nuo majavat uskomattomia rakentajia ja ahkeria kuin muurahaiset. Minkä patoa repii rikki, se on korjattu entiselleen yön aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti