oli tänä aamuna. Pukkasimme Aadan metsään tuttuun paikkaan.
Puoli tuntia meni ylösottoon melkomoisesta rääseiköstä.
Jänis päätti vaihtaa heti maisemaa. Kilometri suoraan kohti toista tietä. Joku jänis (liekö ollut tämä) on tehnyt samoin aikaisemmin. Epäilin sen menevän tielle ja sieltä taloihin.
Tällä kertaa ei tullutkaan tielle, vaan teki pikkulenkin ja päätti palata makuuksille samaa jälkeä.
Hyvin Aada pysyi perässä, joskin hieman harvemmalla haukulla. Makuupaikan seutuvilla oli liki lumikeli. Jänis ei lähtenyt siitä mihinkään. Minna kävi siellä laulemassa mutta ilman tulosta.
Piiri pieni pyöri jatkuvasti samoja jälkiä. Minäkin lähdin haahuilemaan ajoon. Näkyvyyttä oli reilu viisi metriä. Yht'äkkiä jänis tuli jalkoinen. Annoin vauhtia jänikselle haulikolla. mutta sama ralli vain jatkui ja jatkui...
Aada oli jo ajanut täyden erän ja liki puoli tuntia yli. Minulle ei antautunut kiinni, kun ei ollut makkaraa mukana. Minna sai Aadan kuiteskin hyvin kiinni.
Oli Aadan ensimmäinen satakaksikymppinen erä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti