torstai 7. marraskuuta 2024

Timaa

 ei näytä vielä ikä painavan (liki 10v), kun irti päästetään, menee kuin raisu pentu. 

  Ensimmäinen jänis löytyi parinkymmenen minuutin haulla. Lähdössä nähtiin jänis tiellä, mutta sitten suunta oli kylälle talojen pihoihin. 


  Tima on onneksi helppo ottaa kiinni, joten naapurin pihasta koira autoon ja uutta etsimään.

  Siirryimme kilometrin verran uuteen paikkaan. Tima vähän katseli, että hakeekaa itse, kun en saa ajaa. Veri veti kuitenkin uuden perään. Puolen tunnin haulla oli kuitenkin uusi ajo päällä.


  Tempun teki tämäkin kussero. Samaan naapurin pihaan, joten eipä siinä auttanut muu kuin Tima autoon. 

  Aikaa oli kulunut niin vähän, että päätimme kokeilla, löytyisikö vielä kolmas. Siirryimme aivan uuteen paikkaan.

  

  Innokkaasti Tima lähti hakemaan. Aikansa etsi ja pyöri tien kahta puolen, mutta ei vaan hyppyä löytynyt. Minna tyrkkäsi Timan tieuralle metsään ja saatteli vähän matkaa.

  Päätimme lähteä kotiin, kun kilometrejäkin oli kertynyt Timalle kymmenkunta. Minna sanoi vain Timalle, että autolle mennään. Tima pyyhkäisi suoraan istumaan peräkontin eteen.

  Hyvä päivä kaikin puolin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti