lauantai 21. syyskuuta 2013

Irlanti jatkuu

  2. Päivä
  Hyvin nukutun yön jälkeen aamukahville, tosin capsulokahvi ei näin ensi alkuun ollut miun makuuni. Maired laittoi meille irlantilaisen aamiaisen. On se sen verran tukeva, ettei sitä joka aamu syö. Maittava kyllä ja sipulittomuus tutkittiin tarkasti.
  Dannyn kanssa kävimme pihalla nykäisemässä aamusavut, molemmat naiset olivat jo lopettaneet tupruttelun.

                                         Dannyn ja Mairedin talo

  Enhän minä päässyt opettelemaan ajoa väärällä puoleella, olivat suunnitelleet ohjelman valmiiksi ja heidän autollaan kierreltiin ympäri Potmageeta. Kylätalo oli kokenut täyden uudistuksen. Kylläpä oli Melalahden kummikylässä tapahtunut, toisin kuin meillä.
  Tämä olikin sitten reissumme ainoa 'Leader' kohde. Upeat kalliot rannikolla olivat ensimmäinen kohteemme.
                                                   Jossain kaukana Amerikka
  Kahvilassa sitten teet ja kahvit torttujen kera. Suut makeana noustiin ylös katselemaan kylää linnun perspektiivistä. Autolla mentiin, vaikka tie oli semmoinen kinttupolku, että harkiten olisin lähtenyt nousuun traktorillakaan. Mahtavat olivat  näkymät, vaikka utuinen ilma häritsikin kuvien ottoa.

Portmagee, salmen takana Valencia Island
    Iltaohjelmassa oli ravintolassa käynti. Mairedilla oli uusi harrastus: kuorolaulu. Heillä oli esiintyminen sinä iltana ravintolassa. Illallinen kesti kolme tuntia. Meikäläiselle iltasyönti teki tiukkaa. Alkupala, ruoka, jälkiruoka ja kahvit. Olipa niin ähky olo, ettei jaksanut edes viittä metriä kävellä ulos tupakalle.Musiikista huolehti pääasiassa paikallinen muusikko John.P.Myrphy, sanoittaja,laulaja ja pianisti. Kuoron mukana lauloi aluksi koko ravintola. Sitten alkoi gospelosuus. Lähtiessä ostin Minnalle Myrphyn pari cd:tä nimikirjoituksella. Maired oli vielä käynyt varkaiten maksamassa ateriat! Kiitokset ikimuistoisesta illasta. *Kotona olimme yhden maissa ja uni maistui, joskaan mahallaan en pystynyt nukkumaan.
Jatkuu....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti