Nythän taisi kolahtaa!
En ole selän takana ketään haukkunut, vaan purkanut tuntojani blogissa ketään nimeltä mainitsematta. Lomittajia kävin opastamassa monta kertaa. Kirjallisia ohjeita oli myöskin. Samoin puhelinnumeroni näkyvillä ja lupa oli kysyä vaikka yöllä. Huomautin myöskin hoitamattomista tehtävistä. Olin lehmiä poiittamassa, hoidin lumityöt, otin rehut ja juoksin tarkastamassa milloin mitäkin. Eläkeläisenä nämä kaikki työt eivät enää minulle kuuluisikaan.
Palautetta annettiin suoraan lomittajille ja myöskin lomatoimistoon, josta ohjeistettiin lomittajia.
Työaika meidän navetassa on 7,5 tuntia. Parhaat päivätunnit taisivat olla 13 tuntia ja jälki oli tämän näköistä!
Huh, huh!
Mikäli meille olisi sattunut jokin tarkastus (hygienia, hyvinvointi, naseva tai jokin muu), me omistajina olisimme kuitenkin olleet vastuussa: sanktioita!
Myös me isäntäväki olemme ihmisiä ja meillä navetan hoito on kuitenkin elinehto, sieltä me saamme toimeentulomme. Ymmärrän sen hyvin, ettei vieras ihminen voi koskaan hoitaa navettaamme niinkuin me itse. Odotamme kuitenkin ammattilomittajilta jonkinlaista ammattiylpeyttä ja vastuunottoa.
Olen aina valmis tulemaan lomittajien palaveriin ja antamaan oman näkemykseni asioista. Toivottavasti kutsu tulee joskus, myöskin toivon johtavan lomittajan olevan paikalla, koska kaikki asiat ovat myös hänellä tiedossa.
Lainaus facebookista: 'Kyllä me lomittajatkin jotain keksimme. Kuka tietää mitä?'
Toivottavasti Minna uskaltaa vielä pitää lomaa.
Jos asiat ei puhumalla korjaannu, niin jotain kautta täytyy ongelmat nostaa pöydälle.
Kommentit toivon annettavan blogissani, koska en ole liittynyt facebookiin. Blogissa minut saa haukkua myöskin nimettömänä, jos ei uskalla kommentoida nimellä.
P.S. Pyydän anteeksi, jos olen loukannut lomittajien ammattikuntaa, mutta jossakin minunkin täytyy päästää purkautumaan. Suurin osa lomittajista on ammattitaitoisia ja erittäin motivoituneita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti