ainakin minua ehkäpä enemmän kuin Minnaa huominen päivä.
Ristijärvellä on Pohjan lohkon valinnat, missä valitaan kolme koiraa beaglen SM-kilpailuun.
Minusta on vaikeaa olla kotona ja seurata Aadan tapahtumia. Tuomariksi eivät halunneet saman perheen jäsentä, enkä halua olla koiran mukana sotkemassa kilpailua.
Toissa päivänä Aadan treeni meni aika mukavasti. Eka erä oli lyhyt, mutta toinen kulki jo mukavasti. Keli ei ollut paras mahdollinen, kun jänis kulki paikoin hangella ja jätti vain sinne tänne jälkiä.
Netissä on ehkä jonkinlainen seuranta, ainakin näkyy eka erän haku- ja ajominuutit.
Toivoisin arvoisilta lukijoilta mukana oloa hengessä ja peukaloita pystyyn.
Itsellä peukalot ja varmaan pottuvarpaatkin töröttävät kohti kattoa.
Kyllä itse mieluimmin olisin koira ohjaaja kuin kotijoukoissa.
VastaaPoistaNyt on kolmen joukkoon tunkua, toiveet korkealla. Sopivasti tuurintynkää ja hyvä tulee.
Onpa ollut pitkä päivä. Pari läppäriä ja puhelin auki koko ajan. Lisäksi Whats App, tekstari ja muutama puhelinsoitto.
VastaaPoista