Yksi jänis on kiusannut Minnaa ja Aada koko syksyn. Ajo alkaa aina hyvin, mutta muutaman pienen lenkin jälkeen viikset vipattaen painellaan naapurin rakennusten alle piiloon.
Eilen päätimme panna tälle hommalle topin. Haku oli tällä kertaa tavan pitkä, mutta olihan jäniksen lopulta pakko lähteä. Puoli kilometriä metsässä ja sitten tietä pitkin kohti turvaa. Aada veteli komeasti tielläkin. Koska me olimme Minnan kanssa esteenä tiellä, oli jäniksen pakko puikata metsään. Oli sen verran kaukana, että jätin ampumata.
Sitten palattiin makuukselle ja lymyttiin. Puolen tunnin haun jälkeen Aada otti perslähdön, eikä jänis joutanut miettimään suuntaa, vaan tuli suoraan hollille. Aada siihen ehti ensimmäisenä ja koppasi sen suuhunsa. Tulipahan mulla ja Aadalla kilpajuoksu, kun jänis suussa lähti piilottamaan sitä. Meinasi, että tämä on varmasti minun. Antoi suosiolla, kun risukossa ei päässyt pakoon jäbä hampaissa.
Mielenkiintoista... kolmas kerta täälläkin oli otettava, mutta loppui maitopottujen syönti. En edes muista, milloin viimeksi Zetkalle on ammuttu saalista. Kivaahan tämä jallituskin omalla tavallaan on.
VastaaPoistaYleensä treenaan vain koiria, mutta tämmöiset ketkut ammun tilaisuuden tullen. Rusakot ovat asia erikseen. Sellaisen ammun vaikka lähtöön. Koiran henki on vaarassa, kun rusakko vetelee pitkin teitä ja menee heti piiloon, kun paikan keksii.
VastaaPoista