maanantai 19. syyskuuta 2022

Bitti Belladonna

  Eilen käytiin perinteinen Kainuu-Savo ystävyysottelu beagleilla. Kainuu antaa aina mahdollisuuden nuorille koirille. Niinpä pitkästä aikaa ehdotin kokeeseen Bittiä. Bitti hyväksyttiin Kainuun joukkueeseen.

  Minulla iski karmea flunssa, joten Minna lähti koiranohjaajaksi ja minä jäin pureskelemään kynsiä kotona. Minna ei ole paljon toiminut metsässä Bitin kanssa, niinpä ilmassa oli kysymyksiä.

  Lauantaina oli illalla kokoontuminen Ristijärvellä. Ylituomari Erkki Savolainen piti tuomari puhuttelun ja arvottiin maastot valmiiksi.

  Sunnuntaiaamuna Ensimmäinen maasto oli outo ennenkokematon ainakin Minnalle. Hyvin koe kuiteskin alkoi, ajo alkoi puolessa tunnissa ja minuuttejakin kertyi 87. Kiinniotto onnistui mainiosti Minnalta. Joskus minullakin on siinä ongelmia.

  Toisen erän maasto oli Arpalle tuttu, mutta ilma lämpesi ja vettäkin ravautti kuuroista kunnolla. Jänis jökötti kuusen persiessä, eikä suostunut lähtemään liikkeelle. Lopulta Bitti ilmeisesti astui päälle ja lähtö oli railakka. Sadekuuro sotki pahasti ajoa, eikä minuutteja tullut kuin 29.

  Muillekin koirille olosuhteet olivat haastavat, mutta Bitti selviytyi parhaiten. Tuli kokeen ykkössija.


  Kainuu voitti ottelun ja kun Bitti oli ykkönen, kiertopalkinto komeilee hyllyssämme vuoden ajan. 

  Tulostaso ei muodostunut kovin hyväksi.


  Yksi BEAJ2 (Bitti 54.08), yksi BEAJ3 (Kuusipihan Urho-Voitto 41.13) ja loput nollatuloksia.

  Tässä vielä eka erän ajo, yksi Bitin parhaista.

  Kiitokset kokeen järjestäjille, että annoitte Bitille mahdollisuuden.

  Kiitokset Bitille ja erityiskiitokset Minnalle!

  

  

2 kommenttia: