Lauantaina pidettiin Osmangan Erän talkoot meidän pellon reunalla. Tarkoitus oli tehdä puunippuja sijoitettavaksi tulevaan kosteikkoon.
Paikalle saapuivat Hannu Tervonen, Hannu Moilanen, Paavo Moilanen, Matti Tolonen, Lea Tolonen, Minna Niemi, Mikko Leinonen ja mie. Hommia olisi riittänyt isommallekin porukalle.
Hannut sahasivat puita nurin ja Minna ja Mikko lastasivat rangat trukkipiikille. Minä kuskasin puut sitomispaikalle, missä Paavo puristi niput kasaan ja Matti ja Lea hoitivat sitomisen.
Kolmen metrin nippuja tehtiin reilut viisitoista kappaletta.
Kun homma saatiin sujumaan, niput valmistuivat yllättävän nopeasti, joskin välillä taisi muutamilla paita kastua.
Ehdittiin kasata vielä 3-5 metrin rankoja varastoon.
Tyytyväisinä lopettelimme urakan. Ilma oli hyvä. Onneksi sade alkoi vasta iltapäivällä. Maanantaina kuulemme, riittävätkö tarpeet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti