Tima

  Oikeastaan virallinen nimi on Pohjankartanon Timangi.

  Tästä se alkoi Timan ura ajuriksi. Oli vain kurja tuuri, kun juuri seuraavat vuodet meidän maastoissa ei ollut jäniksiä. Kato oli koko Kainuussa ja ympäri Suomenniemen.
  Muutaman rusakon sain Timalle ammuttua.

  Tänä kautena jäniskanta on hyvä ja ajot ovat olleet mainioita. Kokeeseen ilmoitin, koemaksu maksettu ja tuomarit valmiina. Edellisenä päivänä alkoi juoksu, joten se siitä.
  Tima on jo viisivuotias, joten oli aika etsiä urosta. Savolaisen Erkki löytää meidän koirille aina hyviä, mielenkiintoisia sulhasia. 
  Keskiviikkona ajelimme Iisalmeen, mutta ei natsannut koirilla yhteen. Paluumatkalla pysähdyimme Kajaanissa toisen uroksen luo, Mutta ei. 
  Kokeilimme vielä torstaina, ei se vaan onnistunut. Meinasin heittää jo pentuhaaveet romukoppaan, mutta Erkki löysi vielä yhden vaihtoehdon. 
  Oli tosi hyvä tuuri meidän kannalta, että Arto Sandberg oli kotona potemassa flunssaa (toivottavasti ei koronaa). Pääsi kyllä pitkä huokaus, kun Ruka-ahon Viski hoiteli homman alta aikayksikön.
  Nyt vain odotellaan kuun vaihteeseen ultraa ja toivotaan parasta.

                                                   TIMA
  Laitan tähän vielä Viskin kuvan, kunhan saan Artolta.

                                          VISKI


 

On hanget korkeat nietokset

  Meillä ei tartte itkeä lumen puutetta. Vaaran päällyksen Metsähallitus hakkasi vuosi sitten paljaaksi, joten sopii siellä tuulen ujeltaa. 

  Lieköhän näin paljon ollut lunta 1971 vuoden jälkeen?

  Olisihan tuo mahtavaa helsinkiläisille. Hangetkin kestää kävellä,

 onhan se Minnan hyvä tepastella näin pitkillä jaloilla.

Ja hiihtokeli mahtava.

  Lauantaina oli viimeinen koe- ja metsästyspäivä. Näinpä se meni Putinin Pamauksessa venakoiden kanssa.
  Voitto tuli Mustosen Arin Arelle (Riistakairan Harska) komealla tuloksella. 

  Nyt tässä kituutellaan puolisen vuotta ennen uuden kauden alkua.
 


  
 

Eipä kyllä makoiltu tiistainakaan

  Maanantai-iltana päätimme viime tipassa ilmoittaa Aadan kauden kokeeseen. Tiistai oli sääennusteen mukaan ainoa inhimillinen päivä pakkasten suhteen.
  Aada on on aivan ihana sisäkoira.

  Tässä katson minä Kalpan ottelua ja Aada vahtii ruislastuja.
  Osaa kyllä ajaakin, yhden jopa ottanut kiinni. Minnan lukemattomat treenit ovat kantaneet hedelmää, ei voi enää jättää pihalle irti. Kaivaa jostain jäniksen ylös ja sitten mentiin.
  Kahdeksalta löysättiin Aada hakemaan. Vartissa alkoi ajo ja jatkui ja jatkui. Jäbä yritti kaikensa ja söherti samaa jälkeä.

  Hyvä hankikanto auttoi paljon. Aada veteli täyden erän!
 Kiinniottokin onnistui yli odotusten. Sitten toiselle erälle.
  Kaiken lisäksi Minna huomasi, että Aadalla oli alkanut juoksu yöllä. Luojan kiitos ei vaikuttanut. Pico esim. ei älynnyt juoksussa mitään, vaikka olisi sitonut jäniksen korvista kaulaan.
 Tämä oli Aadalle uusi tilanne, Aikaisemmin ei ole otettu ajosta kiinni ja viety hakemaan uutta. Täytyy syksyllä harjoitella lisää.
  Laajalti piti hakea, ennenkuin jäniksen oli lähdettävä. Tunnin päästä helpotti ainakin meitä.

  Toisella erällä vempulalla sama homma, eestaas samaa pientä rinkulaa. Sai Aada kuiteskin kertymään yli kahdeksankymmentä minuuttia, joten oli odotettavissa hyvä tulos.
  Illalla saatiin Erkiltä koepöytäkirja s-postiin, eikä kaukana ollut juhlatanssi. 

    Paras tulos mitä meidän koirat on koskaan ajaneet!!!

 
 
 

Maanantai ei mennyt maatessa

  Aamulla pyyhkäsin Kontiomäkeen ja siitä Arin autoon. Tarkoitus oli lopultakin kokeilla, miten Are (Riistakairan Harska) ajelisi jäniksiä. Ulkomailla Sotkamossa meni päivä venakkoa kuunnellessa..
  Tuomarikaverina oli Reijo.
  

  Tässä nuotion äärellä kuunnellaan ajoa toisella erällä. Otettiin evästä, mutta makkaraa ei paisteltu.
  Ensimmäinen erä meni putkeen ja Ari sai koiran heti erän lopussa tieltä kiinni.
  Toinen ajo alkoi aikamoisen pian ja kulki hyvin, kunnes

jänis päätti luikasta pilkeladon alle.

  Eihän Are malttanut odottaa Aria, vaan etsi uuden ajettavan. Pitkäkorva katteli semmoisen hatelikon, ettei sinne päässyt ryömimälläkään. Lopulta Sain Aren kiinni tieltä. 
  Kyllähän se mökötti, kun ajosta pannaan autoon.

  Hyvä päivä kaikkiaan ainakin lopputuloksen kannalta!

  Onnea vaan!


 

Aada

  Huomenna oli tarkoitus kokeilla Timan ajotaitoja, mutta aamulla oli juoksu alkanut.  Siinäpä se!
  Aamupäivällä pistettiin rehua välivarastoon ja Aada juoksenteli pihalla irti. Onneksi tutkapanta oli kaulassa.
  Yht'äkkiä hävisi Aada , joten känny käteen. Siellä mennä huiteli pellon takana metsässä. Meno näytti siltä, että yöjälki on edessä. Pitkä oli jälki, mutta sieltä vain lähti ajo.

  On lempo vieköön ärtsy koira. Olisipa vielä ensi viikolla keliä, niin voisi harkita Aadalle koetta.

  

Kuvia

  Aadan sisko Adelekin ajelee tosi hyvin ja kaatoja tuli alkuunsa heti kaksi.

  Kainuunmäessä käytiin päivä ajattamassa rusakoita ja jäniksiä. Ukkoja oli viisi ja koiria neljä. Tiet oli luistinratoja, joten maltti oli valttia.

  Hieman hankala oli passailla, kun ei päässyt seuraamaan koiria kuin korvakuulolla. Olihan siellä joskus mekkala, kun neljä koiraa soitti sinfoniaa yhtäaikaa.
  Saatiin kuiteskin kolme jänistä, minun eteen ei sattunut tällä kertaa yhtään.
  Metsässä oli hyvä liikkua jalan.

  Kotonakin alkaa paikoitellen näkyä heinikko lumen alta. Eipä minun muistissa ole tämmöistä helmikuuta ollut.

  Hankia tekaisi sen verran, että petopirulaisten on hyvä liikkua. Viime viikolla Minna yhytti ahman jäljet vaaran takana.

  Toissa yönä oli sitten susi hilpuillut hankia pitkin

sata metriä naapurin pihasta. Onneksi peto on ilmeisesti nuori ja liikkuu yksin. 
  Täytyy kuitenkin seurata tarkoin jälkiä.

Aadan ihmeellinen päivä

  Aamupäivällä lähdimme etsimään rusakoita lähimaastosta, mutta eivät olleet liikkuneet yön aikana.
  Siirryttiin sitten jänismaisemiin ja Aadahan haki. Yllättävän hyvin mennä pukersi lumessa. Löytyihän sieltä lopulta ajettava pitkän yöjäljen päästä.
  Eipä jänis lenkkiä tehnyt vaan veti suorilla. Tiellä pääsin väliin ja yritin Aadaa kiinni, mutta kiersi vain ja jatkoi menoa. ONNEKSI!
  Ensimmäisellä paluuperällä alkoi aivan ihmeellinen haukku liki paikallaan. Minä jo epäilemään, että mikä homman nimi.
  Varttitunnin jälkeen ajo jatkui ja pysähtyi jälleen kankaalle. Siinä tuli vähän ääntä ja Aada pyöri rinkiä.

  Lopulta Minna pääsi paikalle ja laittoi kuvan.

  Siellä Aada oli häntä vippasten ylpeänä näyttänyt, että täällähän tämä. 
  Minullehan se aukaisu jäi. Erittäin tarkoin tutkin sisäelimet, mutta ei niissä mitään vikaa ollut. Ainoastaan toisessa keuhkossa oli alaosassa arpikudosta. Luultavasti haavakko, kun samoilla seuduilla on ammuttu usean ukon toimesta jänistä.
  Taisi jäniksellä henki kulkea huonohkosti. Oli hyvä että saatiin, eikun Aada sai, sen pois.
  Ongelma on vain, kenen saalistilastoon merkitään jäbä, kun Aada ei ole seuran jäsen. 
  Näkyy Aadalla olevan luonnetta ottaa jänis hengiltä, eikä kuitenkaan piilottanut eikä syönyt, vaan antoi Minnalle.
  Hiphuraa ajurille!


 
 

Kotipizza ja OP Pohjola

  Joskus harvoin otamme pizzan kotiin, kun haluaisimme joskus hieman herkutella ja istua kotiin tullessa valmiille aterialle.
  Minun suosikki on pekonipizza. Pari viimeistä ovat olleet tosi suuria pettymyksiä. On iskenyt inflaatio näihinkin. Niissä on ollut muka pekonia (pienempiä kuin colt-sytkäri) siivuja yksi per viipale.
 Oikeaa pekonisiivuja ne eivät olleet vaan viipaleita valmiiksi kypsää puhdasta lihaa.
 Täytyy vielä kokeilla toinenkin eri paikassa, onko kaikissa jo sama pekonipula.
  Toinen pettymys tuli eilen. Minnan metsäsukset sauvoineen menivät sattuneessa vahingossa uusiksi. Laitoin uudet (337,90€) ja tietenkin hain korvausta kotivakuutuksesta. Päätös tuli kyllä nopeasti rapiat kaksi vuotta vanhoista suksista (18,95€). 
  Omavastuu 150€ ja ikävähennys kuulemma 25% per vuosi.
  Metsäsuksien ikä on vakuutuyhtiön mukaan vain neljä vuotta. Minulla on samanlaiset olleet yli kymmenen vuotta, eivätkä uudesta häpeä.
  Suoritimme inventaarion ja tulimme siihen tulokseen, että koti-irtaimisto vakuutusta on turha maksaa. Tällä hetkellä on vain Minnan kuukauden ikäinen puhelin, josta ehkä saisi jonkun euron korvauksen, mikäli sama ikävähennys koskee kaikkia vempaimia.

Savossa jälleen

  Kyllä kait sitä saa kohta muuttaa Kuopioon, kun iski ottelun katsominen jääkiekkohallissa suoraan päähän. 
  Eilen ajettiin taasen Jukan ja Mervin luo. Liput oli meille hankittu,

petit valmiina ja tuhkakuppikin mulle terassilla odottamassa.
  Ilta aloitettiin Amarillossa, missä nautittiin

Juuso Könösen ja Jesse Grahamin suunnittelema hampurilainen.       Olikin semmoinen ateria, ettei paremmasta väliä (tosin minun annoksesta piti poistaa sipuli). Ähky oli vielä aamullakin.

    Varatussa pöydässä oli yllätys, kun meidän kummipoika Konsta Sirkkunsa kanssa olivat odottamassa meitä.

    Suunta sitten OLVI AREENALLE.

  Tietenkin siskokset laittoivat kannustuasut päälle.

  Juuson 'siivellä'

olen päässyt yhä enemmän sisään peliin. Paljon utelen ja kyselen. Monesti saan sisäpiirin tietoakin kaikesta, mitä milloinkin hommataan. 
  Mekkala on kova heti lämmittelyn aikana.

   Peli kävi kuumana ja maaleja mätettiin urakalla.

  Niinhän siinä kävi, että lopulta Kalpa onnistui voittamaan ottelun 6-4. Mökä oli aivan mahoton Kalpan maalin jälkeen.

  Joka reissulta pitää tuoda jotain muistoksi matkalta. Tällä kertaa

  Kiitokset jälleen sinne Kuopioon!
  Ehkäpä vielä reissu, jos Kalpa menee pleijareihin?

Kesää odotellessa

  Helmikuu jo pian koittaa
  Valo hiljaa kaamoksen voittaa

  Vene alla lumen vuottaa
  Kesän tuloon täytyy luottaa

  Talvellakin soutaa voimme
  Tarpeelliseksi tämän koimme

  Pikkuhiljaa kunto kasvaa
  Kun sulattelemme kinkun rasvaa

  Umpihanki kutsuu meitä
  Peltoset ei kaipaa teitä

  Hiihtoa on mulla liian vähän
  Parannusta lupaan tähän

Kaamosaika

alkaa meilläkin olla ohi. Aurinko paistaa jo pihalle ja kohta se nähdään pirtissäkin.

  Talven synkin hetki on mennyt lähinnä luonnon eläinten ruokinnassa. 
  Viime talviset oravat huolehtivat siemenistä.

  Käpy- ja harmaapäätikat tankkaavat rasvaa. Pikkulinnuilla on jo vaikeaa päästä ruokaan käsiksi.

  Yön pimeydessä rusakot käyvät herkuttelemassa pihalla heinien äärellä.

  Pienikin ääni jostain saa ne pinkaisemaan piiloon.

   Eilen oli mukavaa porista pitkästä aikaa vieraiden kanssa. Tyrnäväläiset saatiin houkuteltua kyläreissulle. Digiaika tuo ainakin mulle pään vaivaa. 
  Onneksi kaima tuli apuun. Päivitti mökkiläppärin nykyaikaan ja laittoi navettakamerat jälleen toimimaan. 
  Riitu on erittäin eläinrakas ja toi Puumalle tuliaisia.

  Vanhakin kissa jaksaa vielä leikkiä tosi rajusti.

  Minulla tuo kuvaus ei kaikistellen onnistu, mutta katsokaa loppu vaikka kyljellään. 
  
 
 
 

Lopultakin

saatiin tukittua ylivuotiset (vuoden 2018) paalit hiehojen kurkusta alas. Hyvin oli kyllä säilyneet ilman happoja. Yhden paalin vein kokonaisena jäniksille, kun oli hometta pinnassa. Varmaan sisus olisi ollut aivan hyvä, mutta ei kehdattu vekslata rehua eestaas. Vanhat paalit on pistetty sisään leikkurilla, on siitä helpompi erotella pienet homepilkat pois.
  Puolen viikon aikaan otettiin silppuri 

käyttöön. Hamsterilla on helpompi viedä rehu ruokintapöydälle.
  Tänään oli minulla pitkään pitkään aikaan töitä navetassa. Minnalla jyskytteli aamulla sen verran tukan alla, että piti ottaa tabu ja mennä vielä hetkeksi peiton alle. Ehdin siinä ruokkia hiehot ja Minna hoiteli sitten karsinoiden putsauksen.
  Onneksi ei ole enää kantturoita, joten näiden kanssa ei navettaan meno ole tunninkaan päälle.

Ulkoilua

ainakin Minnalla ja Timalla tänään. Minä yritin passailla kulkureiteillä, mutta metsässä viihtyi jänis. 
  Vajaan tunnin haku ja parin tunteroista ajoa, eikä juuri katkoa ollut. Vähän piti käyttää vilunkipeliä, että sain Timan kiinni.

  Myö kyllä yritetään aina ensin saada ajoon rusakko,

mutta ei se tänäänkään onnistunut. Oikea jänis paineli pitkin korpia. Minnakin hiihteli kolmisen tuntia, Timan näki pari kertaa vilaukselta vaan ei ajettavaa.
  Kelien salliessa pitää yrittää uudemman kerran.
 
 

2020

  Meillä on menossa hiljainen kaamosaika. Aurinko näyttäytyy vasta noin kuukauden päästä.
  Uusi vuosi ei alkanut minulla parhaalla mahdollisella tavalla. Taisi lauantaina ajokokeissa liikkua jänisten ja koirien lisäksi  lunssapöpötkin. Vai hyökkäävätkö kaamoksen pimeydestä salakavalasti minun kimppuun. Onneksi Minna on säilynyt terveen kirjoissa.
  Eilinen päivä meni helpotuksen hotellissa. Illalla alkoi nokka vuotaa ja yskä piinata.
  Maha ja yskä hieman helpottaa, mutta nessuja menee yhtenään. Nokka on Minnan mukaan kuin Nasse-sedällä.
  Onneksi on varalla huone ja sänky, niin saa ainakin toinen nukkua rauhassa.
  Onpa nyt hyvä parannella itseään ja lukea Pukin tuomia kirjoja: Kamulaa, Sandbergia ja Kingiä, kun ei pääse metsäänkään koirien kanssa. Teki niin pirullisen hangen, että jalat siellä aukeaa sessuilta.
  Puumakaan ei kauan viihdy ulkona. Jos ulko-ovi pysyy kiinni, täytyy tulla huomauttamaan ikkunalle, että vois vaikka päästää sohvalle.

  Hyvää uutta vuotta kaikille!
 

Rauhallista Joulua

  Joulun aikaan vallitsee rauha kaikkien kesken. 
 

   Linnuille pistin tarjolle siemeniä, rasvaa ja ostettua talitankoa. Näkyy kelpaavan tarjottava oravallekin.

  Orkku on jo niin kesyyntynyt, että antaa mennä parvekkeelle ja ottaa kuvia vajaan parin metrin päästä.

  Rusakoille ja jäniksille on tarjolla AIVrehua tarjolla monessa paikassa.
  Toivotan kaikille blogiani seuranneille oikein rauhallista ja kinkkurikasta joulua ja parempaa uutta vuotta 2020!

 
 

Iloa ja tuskaa

  Eilen oli Aadan vuoro päästä metsään. 
  Olen levitellyt paalien täppeitä useampaan paikkaan jäniksille. Minä ajelin valmiiksi passipaikalle ja Minna pisti sukset alle ja metsään. 
  Hetimiten alkoi pölyyttää lunta ja räntää, joten yölliset jäljet alkoivat peittyä. Aada kyllä touhusi, mutta jäbät tuntuivat olevan hukkapiilossa.
  Lopulta kuului kiljaisu ja lähdettiin. Valkoinen jänis vilisti sen verran kaukana, että tein vain kunniaa. Sitten lähdettiin huitelemaan.
  Myöhän passitettiin, mutta jänis vain kierteli ryteiköissä. Vilu alkoi jo puistattaa, mutta Aada vain paineli perässä.
  Parin tunnin jälkeen Minna lähti yrittämään Aadaa kiinni, vaan eipä malttanut tyttö luopua hyvästä jäljestä. Puhelimesta alkoi kuulua melkoista kiroilua ja koirakin sai satikutia.
  Minnan oli pakko käydä lämmittelemässä kotona ja pistää silikoonia suksiin.
  Neljän ja puolen tunnin jälkeen Aada lopulta antautui kiinni, mutta matka autolle oli melkoinen seikkailu. Aadan piti vielä tutkia kaikki jäljet ja kiertää kaikki risut väärältä puolen. 
  Kaikesta huolimatta oli Aadalta aivan uskomaton suoritus. Pitkä ajo, eikä juuri hukkia. Tulipahan reilut kaksi erää yhteen putkeen.

 

Tuomarointia

  Eilinen päivä meni Kuhmon puolella ajokokeen tuomarointiin. Koira oli Arpan Usva, nuori uros.
  Olipahan oikein paratiisimainen paikka, johon mentiin.
  Arppahan ei voi olla tuomari omalle kasvatilleen, mutta halusi katsella ja kuunnella koiraa. niinpä hetimiten nuotio pystyyn.

  Mukava oli nuotion vieressä kasvattajan ja koiran omistajan, Hannu Hietalan, kuunnella hyvin pelaavaa koiraa.

  Tuomarikaverina oli Sotkamosta Keijo Leppänen. Maasto oli Keijon kotimaastoja. 
  Molemmat haut kestivät vain viisi minuuttia, mutta ajot täydet kaksi tuntia. Toiselle erälle Keijo ehdotti 'Anttia' ja hyvin onnistui. 'Erkki' kuulemma sen verran venkula, että huitasee tielle.
  Meillä tuomareilla oli helppo vetää viivaa kahteen täyteen erään.

  Harmi etten muistanut tohinassa ottaa kuvaa Usvasta, mutta tästä koirasta kuullaan vielä.
  Oli muuten toiseksi paras uroksen haukku, mitä olen kuunnellut.