Ajokoe mullihaka-maastossa

  Tänä aamuna tuli Nurmeksesta asti beagle ajokokeeseen meidän maastoon. Viitakiitäjän Iiris kävi jo pari viikkoa sitten testailemassa jäniksiä.
  Ilmeisesti maasto miellytti, kun Tarja päätti kokeilla kahden viikon kokeen täällä.
  Koira irti 8.20 ja sitten vain odottelemaan ajon alkua. Toisena tuomarina oli Kaisu Nurmeksesta. Kaisulle oli ensimmäinen kerta, kun pääsi kuuntelemaan beaglen haukkua.


Tarja ja Kaisu


  Keli muodostui aika haastavaksi, tekaisi heti alkuun ohuen hangen. Haku kesti vain 40 minsaa ja sitten mentiin ylös alas vaaran rinnettä. Meidänhän piti hajaantua. Hyvin kyllä saatiin minuutit talteen. Erään tuli ajoa yli 90 minuuttia. Hyvin oli Kaisulla hommat hanskassa. Ei meidän tarvinnut paljon keskustella numeroista, yhteneväiset olivat arvostelut.

  Toinen erä olikin sitten mielenkiintoinen. Pari tuntia piti etsiä yöjälkeä. Olipahan kyllä laaja hakuinen koira, eikä käynyt kertaakaan kyselemässä neuvoa. Onneksi haukahti kerran jäljen löytyneen. Kaisu ja Tarja kävivät tarkastamassa tilanteen ja jäivät odottelemaan ajon alkua. Parikymmentä minuuttia ja sitten alkoi näykkiminen. Jäbä ei jäänyt odottelemaan, vaan hilpuili koko ajan parinsadan metrin rinkiä eestaas. Saatiin me kortille kuiteskin tunteroinen. Erän aikana tuli lunta, räntää ja vettä sakeastikin, onneksi hanki pehmeni samalla. Haukku- ja ajotaitonumerohan tämmöisessä erässä putoaa. Hämärän kuhjassa eräkin loppui, ja Iiriskin lähti suosiolla autoon.

Iiris ja Tarja



 

 

  Tässäpä kuivatellaan paikkoja sisätiloissa. Taitaa omistaja olla tyytyväisempi kuin Iiris. Suu oli ainakin korvia myöten hymyssä. Kyllä Kaisu on valmis beagletuomari.

  Oli sattuneista syistä johtuen ensimmäinen ajokoe meidän maastossa tänä syksynä. Jos herra (ylituomari) suo, taisi tulla heti ykkönen.

  Kiitokset mukavasta seurasta kolmelle naiselle.

 





 

Venäjänajokoirien JM

  Reissu tuli tehtyä Nurmekseen. Kotiin palailin lauantaina kymmenen jälkeen.
  Keskuspaikkana oli Ronkelin kylätalo. Tilat olivat tosi upeat, majoitustilaakin yllinkyllin. Puolet peteistä taisi jäädä tyhjiksi.
  Minäkin oli Tarjan ja Pekon luona yötä. Sainpahan samalla tervehtiä tuttuja koiria. Nukuinpa tosi makeasti. Illalla Pekko käänteli lämmityksen täysille. Minäkin, kylmäverinen, nukuin aamuyöstä ilman peittoa.
  Tukevan aamupalan jälkeen lähdimme maastoon. Ryhmässäni olivat Bravon Peppi, ohjaajana Arja ja ryhmätuomarina Mikko. Keli ei kyllä ollut raponen, yöllä oli pakastanut ja lumen pinta oli jäässä.
  Ensimmäinen ajo lähti pitkähkön haun jälkeen. Kertyihän sieltä minuutteja jonkin verran, mutta hukat olivat pitkiä.
  Toinen erä olikin varsinainen sekametelisoppa.
  Ensimmäinen ajo 14 minuuttia ja jänis kiven alle.  Toinen lähti kolmen minuutin haulla, mutta kesti vain 9 minuuttia. Jäbä päätti oikaista järven heikoille jäille. Onneksi saatiin koira rannasta kiinni. Kolmaskin jänis löytyi. Sitten oltiin kuuluvuusalueen katveessa. Eipä saatu koiran paikkaa eikä yhteyttä toisiimme. Onneksi ajo lähti kuuluvilta. Nyt ajo kestikin toista tuntia, kunnes jäbä päätti mennä vanhan navetan raunioihin.
  Neljättä ei enää löytynytkään. Pimeyshän se yllätti lopulta. Tuomarimokan takia jäi hakuaikaakin käyttämättä vartti. Onneksi ei tainnut olla ratkaiseva tuloksen kannalta.
  Peppi tuli kuitenkin kolmanneksi. Onnittelut!
  Venakoiden vauhti on tainnut tarttua omistajiinkin, kun en missään vaiheessa saanut siedettäviä valokuvia. Loppupalaverikin jäi väliin, kun oli hieman kiirus kotio Arin kanssa. Niin muuten CSasha oli seitsemäs.  Valitan.
  Tuomariarvonnoissa minulla huonotuurisella kävi lopultakin säkä. Pari tavarapalkintoa oli kotiin tuomisina. Tulosveikkauksessakin olin toinen.  
 

Venäjänajokoirien JM Nurmeksessa

  Katselen ikkunasta lumista maisemaa, aamu valkeni niin puhtaan valkoisena joskin hieman utuisena.
  Iltapäivällä lähdetään Arin ja Saken kanssa Nurmekseen venakoiden JM-kokeeseen. Toivottavasti sujuu paremmin kuin viime vuonna Haapavedellä.
  Iltasella on pakolliset kuviot koepaikalla. Varmaan tapaamme tuttuja ohjaajia ja ennenkaikkea koiria. Viime vuoden mestari Salli on huhujen mukaan kovassa kunnossa!
  Olisipa hyvä ilma huomenna. Ennusteet eivät oikein näytä hyvältä. Tänään satelee kaikkea mahdollista ja yöllä pakastuu. Karppakeli kysyy koiran käpäliä.
  Kerron reissusta kuvien kanssa ensi viikon alussa, mikäli saan luvan kuvien julkaisuun.

Treenausta

  Eilinen päivä meni treenatessa koiraa ja jäniksiä.
  Tarja tekstitteli Minnan kanssa, olisiko mahdollista treenata Iiristä meidän maastossa. Niinpä Tarja pyyhkäisi Nurmeksesta Mirren pennun kanssa kahdeksaksi meille. Aamupalan jälkeen metsään.
  Minna tulisi navetan jälkeen nuotiopuiden kanssa mukaan. Ilma oli pakkasella ja keli oli karkeahko.
  Pitkä oli yöjälki, mutta lähtihän se jänis liikkeelle. Ei suostunut ajettava yhteistyöhön, ei jäänyt odottamaan Iiristä. Koira kun on tiukansorttinen, ei ajominuutteja paljonkaan kertynyt. Jäljessä meni, mutta turpa tukossa. Jäbä nähtiin kuitenkin kahdesti.
 Toiselle erälle siirryttiin parin tunnin jälkeen. Ilma oli lämmennyt ja lämpötilakin noussut plussalle. Yöjälki löytyi heti ja puolen tunnin päästä rävähti ajo. Sitten kyllä mentiinkin haukulla. Jänis päätti etsiä pienen notkelman kilometrin päästä ja jäädä sinne kiertelemään. Seurasimme Tarjan kanssa gepsistä ajon kulkua. Tarja kierteli koko ajan nuotion savua pakoon. Itse sain olla rauhassa, kun hätyyttelin aina Tarjan vastapuolelle. Ajominuutteja kertyi yli sadankymmenen.
  Sittenpä alkoi jo ilta hämärtää, joten kotoa varalta lamppuja ja koiran kiinniottoon. Autolta tuli kävelyä reilusti yli kilometri. Onneksi maasto oli tuttu, joten matka oli helppo kävellä polkuja pitkin. Lopulta olimme keskellä ajoa. Viiden minuutin jälkeen tuli jäbä ihmettelemään meitä kymmenen metrin päähän. Eipä muutä kuin jäljelle ja Iiris kiinni. Kotona oli ruoka odottamassa kuin ajokokeessa ikään. Kiitokset Minnalle.
  Olipa tosi mukava päivä.
  Kiitokset Tarjalle ja Iirikselle. 

Kenneljäniksiä

  Huovisen Jouni soitteli viikolla ja sanoi tarvittavan hyviä maastoja kerhon mestaruuskokeeseen.
  Kävin niitä tänään Picon kanssa etsimässä ajokoirien koetta varten 6.12. Metsään lähdin vasta puoli yhdentoista jälkeen  Eipä tuota tarvinnut kauan etsiä.
  Haku kolmetoista minuuttia ja eikun menoksi. Haulikko oli mukana kaiken varalta, mutta patit oli taskussa. Ajo pyöri nätisti metsässä tunnin ajan.  Viisi kertaa näin ajettavan, parmoillaan istui viiden metrin päässä. Oli aikuinen, valkoinen metsäjänis. Löytyi heti oikea kenneljänis.Sitten muisti jänis, että kokeillaanpa tietä pätkä.  Ei ajo siihen tökännyt, mutta näin perjantaina oli sen verran liikennettä, että otin Picon autoon.
  Toisen erän jäbä testattiin jo tiistaina Arpan ja Arin kanssa.
  On se mukava lähteä kaksitoistavuotiaan Picon kanssa metsään. Aivan sama lähteekö aamusta vai illasta. Sitä vaan istuu jakkaralla ja nauttiiiiiiiiii.

Eikun paranee

  Tänä aamuna ei oikein näyttänyt hyvältä, kun alkoi mennä pakkaselle kuuden jälkeen. Päätimme kuitenkin Minnan kanssa lähteä metsälle Nucan kanssa. Nucalle ei ole vielä saatu kaatoa, vaikka on ollut hyviäkin ajoja, tahtovat vain loppua tielle.
  Kyllähän jälki ehti mennä pakettiin. Ei Nucca oikein merkannut jälkeä vakipaikassa. Niinpä siirryimme 'hirvipeltoon', missä on aina ajo lähtenyt. Parissa kohtaa häntä jo lupaavasti vispasi, mutta ei jatkunut jälki.
  Lopulta vanhan ojan pohjalla tuli koiraan virtaa ja parin minuutin päästä metsä raikui. Taisipa Nucca ottaa ilmasta ylös, huomasin jo aikaisemmin sen kulkevan nokka pystyssä.
  Kolmesti näin jäniksen, mutta aina liian kaukaa. Puolen tunnin ja neljän lyhyen hukan jälkeen jäbä erehtyi Minnan eteen. Kylläpä olivat pollevia molemmat. Nucca on Minnan koira.

Nucca ja Minna


  Jäniskanta näyttää siltä, että vaikka lähden 14-vuotiaan Tiikeri kissamme kanssa metsään, niin ajo alkaa.
  Nyt on saatu kaikille neljälle beaglelle kaadot tänä syksynä!

Jänis osaa uida

  Jospa nyt aloittaisin vaikka eilisestä. Meillä oli vielä Arpan ja Arin kanssa minun synttärijahti (oli muuten jo pari kuukautta sitten) pitämättä. On ollut sen verran kiirusta, ettei aikataulut ole passannut kaikille samalle päivälle.
  Lopultakin eilen aamulla Arppa ja Tella, Ari Akun ja Saken kanssa pyyhkäisivät pihaan kahdeksan maissa. Tella on suomenajokoira ja Arin koirat venakoita. Ilma ei oikein näyttänyt suosivan tälläkään kertaa. Päivän mittaan tuli vettä, räntää ja lunta. Näin kyllä on käynyt joka vuosi. Kerran olimme jahdissa tosi myrskyssä, vain jänis saatiin silloinkin.
  Ensin laskettiin Tella hakemaan. Puoli tuntia ja ajo alkoi. Ari näki jäniksen varmaan puolikymmentä kertaa, kun se hilpuili siitä kohti, mistä Ari siirtyi eri paikkaan. Minä näin yhden kerran, kun pistin sen reppuun.
  Toiselle erälle siirryttiin kolme sataa metriä vaaran rinteeseen. Tella irti ja nuotiota sytyttämään. Eipä saatu makkaraa tikun nokkaan, kun ralli alkoi. Olikin semmoinen ralli, että MELKEIN tuli ikävä suomenajokoiraa. Minullakin niitä ollut aikoinaan puoli kymmentä ja vielä pari venakkoa seassa.
Kolmatta tuntia ajo raikui rinteessä. Ei puhettakaan, että jänis olisi tullut tielle saati mullihakaan. Kuva puhukoon puolestaan!




Tellan ajot

   Todellista ajoaikaa taisi kertyä sataviisitoista minuuttia, vaikka ei meillä korttia täytelty. Tiheyttäkin riittämiin, yli sadan jatkuvasti. Ajosta Tella kiinni ja siirryimme vaaran päälle .

  





  Sakke irti ja Aku toiselle rinteelle hakemaan. Parin minuutin välein lähdettiin.  Sakella ei oikein kulkenut. Arpan kanssa passailimme Akua, ja Ari lähti Saken perään. Akun jänis kierteli taimikossa puuta ympäri puoli tuntia, kunnes pistimme sen talteen. Aku uudestaan hakemaan, kun kuuntelimme Saken ajoa. Hetimiten ajo alkoikin ja hyvin kierteli. Arppa antoi jäbälle liikettä parilla paukulla. Sakke tuli katsomaan ammuntaa ja tempaisi ohimennen uuden ajettavan. Akun jänis tuli vonkailemaan autokyytiä, joten olihan se pakko pistää takakonttiin. Aku kiinni ja autoon. Sitten pyydystämään Sakkea, kun alkoi ilta jo painaa päälle. Arppa lopulta ampui ajettavan ja Ari sai Saken autoon. Kylläpäs oli mahtava päivä.
 
  Kotona juotiin vielä myöhästyneet synttärikahvit. Poijjaat ne luikautti vielä onnittelulaulun ennen kahvia. Kiitokset Arpalle ja Arille ja ennen kaikkea koirille!

 Sitten palataankin otsikkoon. Tänä aamuna oli Saagan vuoro päästä metsään.

    Panta kaulaan ja pihasta liikkeelle vakipaikkaan. Saagalla on tuo hakupuoli aika heikkoa. Lähituntumassa tahtoo pyöriä, jos ei mitään mielenkiintoista tunnu nokkavärkissä. Tovin kuluttua häntä heilahti pari kertaa mielenkiintoisesti. Siitähän se lumipallo pinkaisi pari metriä Saagan nokan edestä. Pieni lenkki ja tielle. Tietä sata metriä, paluuperä ja uudelle tielle matka jatkui. Olin aivan hämmästyksen lyömä, miten hyvin Saaga selvitti menoreitin. Tietä sata metriä, paluuperä ja kolmannelle tielle. Siitä hyppy ojan taakse ja piiloon. Olin kerrankin oikein aitiopaikalla, kun jänis lähti vauhdilla. Eipä joutanut jäbä katsomaan, mihin seuraava hyppy johtaa. Edessä oli traktoriuralla viisi metriä pitkä syvä lammikko. KOMEA MOLSKAUS!  Korkealle lensi vesi, ja jänis pisti käpälät uimaan. Hyvin se pertana osaa uida. Loppuihan se lammikko ja jäbä nousi kuivalle maalle. Istui siihen puistelemaan vesiä turkistaan. Pitihän minun armahtaa jänistä ja pistää ketarat suoraksi. Olisi raukka vielä vilustunut ja saanut kuoleman taudin.

  Jäniskanta on meillä kyllä liiankin tiheä, joten olen päättänyt harventaa sitä tänä syksynä. Ei ole tarvesta ollut koemaastoksi, ilmeisesti on parempiakin ollut tyrkyllä.
  Eipä muuta kuin kohti uusia seikkailuja.

 

Kalakukkoajot 9.-10.2103

  Sain kunnian osallistua tuomarina kalakukkoajoihin Siilinjärvellä. Keskuspaikkana oli Punttisilmä, Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n toimintakeskus. Koe on kaksipäiväinen kutsukilpailu suomenajokoirille.

  Kainuuta edusti Arpan Riemu.

 Ajelin Kajaanin perjantaina ja starttasimme kohti Siilinjärveä kolmen maissa. Perillä oli ensin majoitus ja tulokahvit. Seuraavaksi tarkastettiin koirien ja tuomareiden paperit.
  vuorossa oli kokeen avaus ja ylituomarin, Heikki Vartio Pohjois-Karjala, puheenvuoro. Puheenvuorot eivät olleet pitkiä, mutta asiaa kyllä kuultiin. Minut oli sijoitettu Taivalmäen maastoon, Lapinlahti, Kari Juutilaisen pariksi. Kari toimi ryhmätuomarina. Seuraavaksi arvottiin koirat maastoihin molemmille päiville.

  Lauantain koira oli Keijo Hautakankaan Juntti. Koiraa olin päässyt kuuntelemaan vuosi sitten Pässikokeessa Raappananmäen maastossa. Silloin Juntti pyyhkäisi ykkösen, mutta nyt ei kaikki ollut koiran puolella.

 

 

Jäbä kyllä löytyi ilmavainulla kahdessa minuutissa ja ajo alkoi. Ajo kiertelikin hyvin ja pääsin kerran näkemäänkin ajettavan. Sittenpä jäbä muisti, että mäen päällä on vanha autio talo ja siellä mukava pikku liiteri. Eipä aikaakaan kun Juntti kaiveli liiterin alustaa. Onneksi koira osoitti selvästi, mihin ajettava meni. Niinpä oli helppo todeta kohtuuton häiriö. Omistaja päätti hyväksyä erän siihen ja lähteä toiselle erälle.

  Toinenkin jänis löytyi, mutta ajo päättyi ihmeellisesti. Muutama möksäys ja sitten hiljaisuus. Koira otti ritolat parin kilometrin päähän uutta hakemaan. Sulan maan aikana on vaikea todeta, mitä on tapahtunut. Koiran perään oli pakko lähteä, joten ajon loppuminen jäi ikuiseksi arvoitukseksi. Ilves? Kanahaukka? ??????

  Siinäpä sitten olikin se päivä pulkassa.

  Lauantaista jäi mieleen valkoisten jänisten piilottelu. Viideltä koiralta ainakin meni jänis jos vaikka minkälaiseen koloon ja talojen alle.

  Maastokorttien vastaanoton jälkeen oli ruokailu, sauna ja vapaata aikaa. Illalla ylituomari kertoi päivän tapahtumista, mutta tulokset julkaistiin vasta sunnuntaina. Tämän jälkeen koirien omistajat toivat tervehdykset edustamiltaan yhdistyksiltä pienten lahjojen avulla. Kukin sai esittää toivomuksen, millä perusteella palkinnot jaettaisiin koirille.  Vuorossa olikin sen jälkeen jahti-illallinen, vautsi mikä tarjoilu.

 

 Pyhäaamuna näytti ilma kovin sateiselta. Päivän mittaan tulikin taivaalta kaikkea:vettä, räntää ja hieman luntakin. Tuulikin vielä vaikeutti ajojen seuraamista.

 

  Sunnuntain koira oli Pasi Liikasen Meripojan Manta, viime vuoden mestari. Manta oli jo yksitoista vuotta ja tämä olisikin viimeinen koe ennen eläkepäiviä.

 

   

  Ensimmäinen ajettava teettikin töitä ja haun aikana piti malliksi hieman ilmoitella, missä mennään. Aikanaan sitten otettiin perslähtö, ja sen kyllä kuuli äänestäkin. Tämä jänis ei halunnut tulla edes tielle, puhumattakaan että olisi etsinyt kiven koloa. Kaksi tuntia pyöri samaa rinkiä, mutta Mantaa ei saanut eksytettyä. Täysi erähän siitä kertyi muutamien minuuttien katkoilla. Olipa mukava kuunnella nartun ääntä. Itsekin narttujen omistajana jotenkin tuo korva tykästää enemmän kirkkaammasta haukusta.

  Toinen jänis löytyikin viidessä minuutissa. Kerran nähtiinkin tien ylitys, mutta sitten jänis suunnisti ylituomariryhmän luo laavulle, kait meinasi kysellä evästä loppuerän ajaksi. Olisikohan koira ja jänis tankanneet paistettua makkaraa masuun, kun tuli pitkähkö hiljaisuus. Katkoa varmaan auttoi, kun Pasi ja Kari pyyhkäisivät ajojäljen yli autolla. Jatkuihan ajo vielä erän loppuun, Ajoaikaa kertyi lopulta reilusti yli tunnin.

  Keskuspaikalla korttien luovutuksen jälkeen oli tarjolla ruokaa ja kahvia sai lipittää koko ajan omenatortun kera. Kun kaikki koirat olivat tulleet metsästä, alkoi jännittävä odotus. Tulokset tulivatkin yllättävän nopeasti. Ylituomarin puheenvuoron jälkeen julistettiin tulokset ja jaettiin palkinnot, tottakai palkintoihin kuului kalakukko käyttöohjeen kera.

 Meripojan Mantahan uusi viime vuoden mestaruutensa. Palkintojakin kertyi peräkärryllinen. Nyt onkin helpompi lopettaa huipulta.

 

 

 

  Kainuun edustaja Arpan Riemu sijoittui tiukassa kisassa viidenneksi. Lisäksi Riemulla oli kahden päivän yhteenlasketut haut lyhyimmät, joten lisää pokaaleja. Riemu oli tässä vaiheessa lepäilemässä kämpässämme.



 

   Lisäksi arvottiin tuomareiden kesken iso kasa tavarapalkintoja.  

 

  Tulokset löytyvät SAJ:n tulospörssistä. Lisäksi kannattaa käydä Pohjois-Savon Ajokoirakerhy ry:n kotisivuilla.

 

  Lopuksi haluaisin esittää kiitokset kokeen toimikunnalle, ylituomarille, tuomari kavereille, koirien omistajille (Arpalle, että pääsin mukaan), koirille ja eritoten keittiöhenkilökunnalle erinomaisesta huollosta. Sipuliallergiani oli otettu huomioon kaikissa aterioissa. Varmaankin kannattaisi muidenkin kokeen järjestäjien ottaa esimerkkiä ensiluokkaisista järjestelyistä.

 

 

 

Sarvetko päässä sankarilla?

  Viime kesän aikana kantturat intoutuivat puskemaan toisiaan oikein tosissaan. Lähes päivittäin oli joku lehmä verinaarmuilla ja viikoittain utareet turvoksissa. Sitten lypsettiinkin veristä maitoa viemäriin. Niinpä Minna päätti, että tämä saa loppua.

  Niinpä yhteys Jyrkiin ja homma lähti pyörimään. Sarvet sahataan ummessaoloaikana, jottei maitotuotos kärsisi. Toimenpiteessä lehmä rauhoitetaan ja sarven tyvi puudutetaan. Nokkapihdeillä lehmä otetaan kiinni, ja sarvinarulla estetään verenkierto sarveen. Rauhoitus- ja puudutusaineet sisältävät myös kipulääkettä, joten toimenpide on lehmälle kivuton.
  Eilen sahattiin kolmelta lehmältä sarvet. Ilman taukoa se on maksimi, kun työ tehdään käsipelissä.

  Sahauksen jälkeen verisuonet poltetaan umpeen ja tynkiin laitetaan voidetta ja side. Side estää lian, pölyn ja bakteerien menon avoimeen tynkään. Aikaa myöten sarven pää kasvaa umpeen, mutta pää jää tylsäksi.

  Talven aikana pitäisi vielä yhdeksän lehmää käsitellä. Vasikat on meillä nupoutettu jo parin vuoden aikana, joten ensi kesänä laitumella ei ole yhtään sarvipäätä. Vasikat nupoutetaan nukutuksessa.
  Jos joku haluaa tehdä sarvista vaikkapa ruutisarven tai kippispikarin, niin yhteyttä vaan.

Uusi lumi ja luistava keli

  Jäniskanta näyttäisi olevan tosi hyvä meillä. Minna lähti Saagan kanssa metsään ja puolen tunnin haun jälkeen jäljettömässä maastossa ajo pärähti liikkeelle. Teki vain jäbä sellaista sykkyrää, että hukkahan siinä lopulta tuli.
  Eikä mennyt kuin vartti, niin uusi ajo päällä. Eikun suoraa samaan sykkyrään. Olikin aika palata kotiin, työt kutsuivat. Ei kylläkään minua, kun murtui viime perjantaina kylkiluu. Eipä paljon kärsi naureskella, hyvä että hymyilen varovasti.

Huh,huh!

  Taisipa miulle tulla napin kokoinen erreys, kun aloitin lintujen ruokinnan.

 

   Enimmillään sain laskettua yli kaksikymmentä tinttiä. Talipallojen oli niin hurja, että niiden syöttö täytyi lopettaa alkuunsa. Nyt on tarjolla auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä.

  Lisäksi ruoan haussa on käynyt neljä varpusta, yksi vihervarpunen ja sinitiainen.
  Täytyi hakea jo lintukirja avuksi, kun en tunne noita pikkulintuja kovinkaan monta.

Kesä mennyt on

  Kesä mennyt on,
saapunut on syksy.
  Talvi tuloillaan,
nurkan takaa kurkistaa.

  Vaiheikas suvi on takana. seuraavassa muutamia kuvia kuluneelta kesältä.
  Virossa kaatui villisika.

  Kotona ei sillä väliin kaikki mennyt hyvin.

 

  Kesän saalistilastoihin saatoin lisätä virvelillä ennätyshaukeni.

 

 

 

  Kasvihuoneharrastus on kantanut hedelmää tänne asti. Joku tomaatti on vielä syömättä, paprikaa kypsyy hiljalleen. Chiliä on jauheena purkissa.

 

 

  Rehua tehtiin kolme kertaa. Toinen kerta kolmenkymmenen vuoden aikana.

 









 

 

   Minnan synttäreitä juhlittiin Irlannissa.

 



   Remonttiakin tehtiin tarpeen mukaan.

 

  Sitten vain odotellaan talven tuloa. Hyvää syksyä kaikille!

 



 

Mehtäystä

  Päätettiin viettää viikonloppu metsästäen. Perjantai-iltana kaima ajeli yöksi meille ja Jyrki aikoi ilmestyä aamulla meille.
  Perjantai menikin sitten läppäriä säätäessä. Kaima on sellainen velho tietsareiden kanssa, että pois poikkee. Windows8: kanssa minulla meni sormi suuhun, joten apua huusin. Nytpä tässä kirjoittelen uudella koneella blogia.
  Lauantaina aamupalan jälkeen suunnistimme Mitzin kanssa metsään. Eihän siinä kauan mennyt, kun ajo pärähti liikkeelle. Nuotio saatiin aikaan, vaan makkaraa ei ehditty laittaa tikun nokkaan, kahvipannusta puhumattakaan. Jyrki nousi vaaran juurelle ja puolen tunnin ajon jälkeen kuului laukaus. Pianpa sieltä tuli Mitzin johdolla Jyrki jäniksen kanssa.
  Sitten vaihdettiin panta Picon kaulaan ja vaaran päälle etsimään. Just saatiin pannu tulelle, kun ajo alkoi. Ensimmäisen puoli tuntia jänis kierteli puuta ympäri edestakaisin. Lopulta alkoi tie maittaa, mutta eihän Picoa niinvain juksattu. Pieni lenkki metsään ja takaisin tietä kohti. Eipä tiennyt jäbä, että olin siinä odottamassa. Siihenpä jäi. Avatessa rupesin ihmettelemään väritystä, ja Jyrkin kanssa tulimme siihen tulokseen, että ajettava oli rusakon ja metsäjäniksen risteytys. Hyvä jotta saatiin nurin. Nytpä maistuikin kaiman keittämä pannukahvi ja lämmin makkara.
  Jyrkillä tuntui nyt olevan päivä täynnä, mutta kaiman kanssa päätimme vielä kokeilla ajoa. Vehkeet autoon ja uuteen paikkaan. Eipä kerennyt tupakkaa polttaa. kun ajo alkoi. Passiin vaan ja vartin perästä kaima ampui ajettavan. Kaikki kolme saimme kaadon, joten päätimme päivän olevan pulkassa.
  Iltapäivällä kaima vielä hienosääteli konetta ja syönnin jälkeen kohti kotia.

  Sunnuntaiaamuna lähdimme Nucan kanssa metsään. Minna lähti seurailemaan Nucan touhuilua ja mie sitten passiin. Ei oikein uskalla mennä metsään rymyämään, kun taisi murtua perjantaina kylkiluu. Ainakin yskiessä näkee koko tähtitaivaan. Löytyihän se vakiajettava, kun aikansa haki, oli jo täysin valkoinen. Ovelasti vain kierti selän takaa ja vanha tuttu reitti edessä. Nucca paineli perässä ja ajo jatkui pari paluuprää pitemmälle. Tielle sitten tuli lopullinen hukka.

  Olipa tosi mukava viikonloppu. Formulat vielä iltapäivällä.
  Kiitokset kaimalle, Jyrkille, Minnalle ja ennenkaikkea koirille!