Minnakin halusi hieman ulkoilla ja aikoi viedä Picon metsään kävelemällä, kylki ei vielä anna oikein hiihtää. Pico ei tiennyt ensialkuun, kumman mukaan lähtisi. Lopulta lähti Minnan jälkeen. Tunnin päästä lähtikin ajo liikkeelle. Sitten mentiinkin pitkin ja poikin, eikä kertaakaan samaa jälkeä. Sukset suihkien yritin pysytellä ajon mukana, mutta nelijalkaisille keli oli liian hyvä.
Gepsillä olin kuitenkin ajan tasalla, missä mentiin. Lähimmillään pääsin sataan metriin, mutta vihellys ja kutsuminen vain lisäsi Picon vauhtia. Kolmen tunnin jälkeen luovutin ja lähdin kotiin auton hakuun. Lopulta ajo meni lähelle tietä, ja ehdin sinne talla pohjassa. Kutsuminen pikku hukalta ei auttanut, vaan ajo jatkui. Onneksi on tuo paino pudonnut sen verran, että jaksoin juosta Picon kiinni. Piti tuoda hihnassa autoon, ei olisi vieläkään malttanut lopettaa.
Melkomoisen hyvin 12-vuotiaalta eläkeläiseltä. Olen kyllä saanut nauttia mahtavista päivistä Picon kanssa. Ihmeen hyvässä kunnossa on Pico vieläkin.
En saanut kuvia Picosta enkä jäbästä, joten nappasin komean auringonlaskun puhelimeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti