tänään jäniksille, kun kokeilin Aadaa pitkässä kokeessa. Tavoitteena oli sulan kelin ykkönen.
Ensimmäinen haku oli uskomattoman pitkä. Yli kaksi tuntia (huh) piti vyyhdetä taimikoita, ennenkuin lopulta jäljen päästä löytyi jänis. Pari pientä lenkkiä ja sitten maistoi mursketie.
Tunteroisen sai ajettua, mutta sitten valkoinen epeli piiloutui risukasaan. Ylössaanti vaikutti sen verran hankalalta, että päätin lähteä suoraan toiselle erälle ja jättää loppuerä ajamatta.
Toinen haku meni jo entiseen malliin. Alle puolen tunnin kuului kauhea kiljaisu. Valkoinen jänis lähtee yleensä, kun koira on metrin päässä.
Tämä sujui hieman paremmin, vaikka tietä rampattiin eestaas ja mentiin lymyyn. Hyvin ajoi Aada taasen kaikki tiet, eikä tullut pahoja katkoja. Ajoakin kertyi näppi puolitoista tuntia.
Tulos selviää, kunhan Jouni ehtii tarkistamaan kortit. Toivottavasti tuli ajoa riittävästi.
P.S. Aadan tulos hyvä ykkönen 64.33! YES!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti