Koemaaston testausta

  Jyrkin kanssa päätimme tänään katsoa, löytyisikö jäneksiä mullihakamaastosta. Päätimmä kyllä ampuakin, mikäli ajo sujuisi hyvin.
  Saagalle panta kaulaan ja pihasta metsään. Jyrki jäi kuulostelemaan oletetulle kulkupaikalle. Minä rämmin metsään Saagan kanssa, tuo hakupuoli on vielä huonohkoa ilman jälkeä. Löytyihän se jälki lähempää kuin luulinkaan. Vartin haku ja perslähtö.
  Hyvin selvitteli Saaga muutaman paluuperän, mutta sitten jäbä päätti mennä rytelikköön. Siellä olikin lunta polveen asti, joten Saaga joutui uimaan. Sitten lopahti luultavasti kunto, kun lähti palailemaan takaisin. Koiran huono kuntohan on täysin isännän (minun) vikani.
 

  Vaihdettiin koiraa ja Picon vuoro oli päästä hakemaan. Enpä kerennyt tupakkaa polttaa, kun ajo lähti. Vielä se 12-vuotias on kovassa kunnossa. Jänis veteli suoraa mullihakaa kohti, mutta muisti sitten, että minä olen kieltänyt aitaukseen menon. Täysvinkkeli takaisin ja sitten mentiin vaaran juurta ylös alas. Pari tuntia kuunneltiin hukatonta ajoa. Sitten Pico ilmeisesti laski, että erä on täysi ja tuli autolle. Ajettavaa ei nähty, vaikka Jyrkikin reippaili kunnolla metsässä.

  Minä taisin saada happimyrkytyksen ja Jyrki kuulemma liikuntamyrkytyksen.
  Torstaina vielä katsellaan lisää kenneljäniksiä viikonlopun kokeita varten, mikäli ei pahaa hankea tekaise.

Ukot pihalla

  Aamulla tuli Arppa Tellan kanssa treenailemaan meille. Eihän siinä ongelmaa ollut ylösotossa, vajaa puoli tuntia. Lunta oli yöllä tullut kymmenen senttiä, ja sade jatkui sakeana koko päivän. Mausteena sopassa vielä puhalteli navakka tuuli.
  Tellalle pantiin kaulaan minun panta ja siitä alkoivat ongelmat. Kuunneltiin lähtö. Eipä sitten muuta kuultukaan koko päivänä. Pannassa oli joku kosketushäiriö, sillä emme saaneet yhtään paikkatietoa. Päivä kierreltiin ja koetettiin kuunnella, mutta tuuli vain vinkui korvissa.
  Lopulta Arppa lähti metsään etsimään ajojälkeä, minä kiertelemään autolla teitä. Lopulta Arppa etsikin itseään, olipa mennyt suunnista täysin sekaisin. Harhautui täysin väärälle puolelle vaaraa.
  Autolla hain takaisin ja uusi yritys. Minä kierteli autolla jälleen teitä ja lopultakin löytyi tuoreet jäljet. Perään vaan ja kilometrin päästä sain Tellan autoon. Tellahan oli menossa irtilaskupaikalle. Vanha ja viisas koira.
  Loppu hyvin, kaikki hyvin!
  Täytyy aamulla laittaa panta Ultrapointille huoltoon.

Ajokoe mullihaka-maastossa

  Tänä aamuna tuli Nurmeksesta asti beagle ajokokeeseen meidän maastoon. Viitakiitäjän Iiris kävi jo pari viikkoa sitten testailemassa jäniksiä.
  Ilmeisesti maasto miellytti, kun Tarja päätti kokeilla kahden viikon kokeen täällä.
  Koira irti 8.20 ja sitten vain odottelemaan ajon alkua. Toisena tuomarina oli Kaisu Nurmeksesta. Kaisulle oli ensimmäinen kerta, kun pääsi kuuntelemaan beaglen haukkua.


Tarja ja Kaisu


  Keli muodostui aika haastavaksi, tekaisi heti alkuun ohuen hangen. Haku kesti vain 40 minsaa ja sitten mentiin ylös alas vaaran rinnettä. Meidänhän piti hajaantua. Hyvin kyllä saatiin minuutit talteen. Erään tuli ajoa yli 90 minuuttia. Hyvin oli Kaisulla hommat hanskassa. Ei meidän tarvinnut paljon keskustella numeroista, yhteneväiset olivat arvostelut.

  Toinen erä olikin sitten mielenkiintoinen. Pari tuntia piti etsiä yöjälkeä. Olipahan kyllä laaja hakuinen koira, eikä käynyt kertaakaan kyselemässä neuvoa. Onneksi haukahti kerran jäljen löytyneen. Kaisu ja Tarja kävivät tarkastamassa tilanteen ja jäivät odottelemaan ajon alkua. Parikymmentä minuuttia ja sitten alkoi näykkiminen. Jäbä ei jäänyt odottelemaan, vaan hilpuili koko ajan parinsadan metrin rinkiä eestaas. Saatiin me kortille kuiteskin tunteroinen. Erän aikana tuli lunta, räntää ja vettä sakeastikin, onneksi hanki pehmeni samalla. Haukku- ja ajotaitonumerohan tämmöisessä erässä putoaa. Hämärän kuhjassa eräkin loppui, ja Iiriskin lähti suosiolla autoon.

Iiris ja Tarja



 

 

  Tässäpä kuivatellaan paikkoja sisätiloissa. Taitaa omistaja olla tyytyväisempi kuin Iiris. Suu oli ainakin korvia myöten hymyssä. Kyllä Kaisu on valmis beagletuomari.

  Oli sattuneista syistä johtuen ensimmäinen ajokoe meidän maastossa tänä syksynä. Jos herra (ylituomari) suo, taisi tulla heti ykkönen.

  Kiitokset mukavasta seurasta kolmelle naiselle.

 





 

Venäjänajokoirien JM

  Reissu tuli tehtyä Nurmekseen. Kotiin palailin lauantaina kymmenen jälkeen.
  Keskuspaikkana oli Ronkelin kylätalo. Tilat olivat tosi upeat, majoitustilaakin yllinkyllin. Puolet peteistä taisi jäädä tyhjiksi.
  Minäkin oli Tarjan ja Pekon luona yötä. Sainpahan samalla tervehtiä tuttuja koiria. Nukuinpa tosi makeasti. Illalla Pekko käänteli lämmityksen täysille. Minäkin, kylmäverinen, nukuin aamuyöstä ilman peittoa.
  Tukevan aamupalan jälkeen lähdimme maastoon. Ryhmässäni olivat Bravon Peppi, ohjaajana Arja ja ryhmätuomarina Mikko. Keli ei kyllä ollut raponen, yöllä oli pakastanut ja lumen pinta oli jäässä.
  Ensimmäinen ajo lähti pitkähkön haun jälkeen. Kertyihän sieltä minuutteja jonkin verran, mutta hukat olivat pitkiä.
  Toinen erä olikin varsinainen sekametelisoppa.
  Ensimmäinen ajo 14 minuuttia ja jänis kiven alle.  Toinen lähti kolmen minuutin haulla, mutta kesti vain 9 minuuttia. Jäbä päätti oikaista järven heikoille jäille. Onneksi saatiin koira rannasta kiinni. Kolmaskin jänis löytyi. Sitten oltiin kuuluvuusalueen katveessa. Eipä saatu koiran paikkaa eikä yhteyttä toisiimme. Onneksi ajo lähti kuuluvilta. Nyt ajo kestikin toista tuntia, kunnes jäbä päätti mennä vanhan navetan raunioihin.
  Neljättä ei enää löytynytkään. Pimeyshän se yllätti lopulta. Tuomarimokan takia jäi hakuaikaakin käyttämättä vartti. Onneksi ei tainnut olla ratkaiseva tuloksen kannalta.
  Peppi tuli kuitenkin kolmanneksi. Onnittelut!
  Venakoiden vauhti on tainnut tarttua omistajiinkin, kun en missään vaiheessa saanut siedettäviä valokuvia. Loppupalaverikin jäi väliin, kun oli hieman kiirus kotio Arin kanssa. Niin muuten CSasha oli seitsemäs.  Valitan.
  Tuomariarvonnoissa minulla huonotuurisella kävi lopultakin säkä. Pari tavarapalkintoa oli kotiin tuomisina. Tulosveikkauksessakin olin toinen.  
 

Venäjänajokoirien JM Nurmeksessa

  Katselen ikkunasta lumista maisemaa, aamu valkeni niin puhtaan valkoisena joskin hieman utuisena.
  Iltapäivällä lähdetään Arin ja Saken kanssa Nurmekseen venakoiden JM-kokeeseen. Toivottavasti sujuu paremmin kuin viime vuonna Haapavedellä.
  Iltasella on pakolliset kuviot koepaikalla. Varmaan tapaamme tuttuja ohjaajia ja ennenkaikkea koiria. Viime vuoden mestari Salli on huhujen mukaan kovassa kunnossa!
  Olisipa hyvä ilma huomenna. Ennusteet eivät oikein näytä hyvältä. Tänään satelee kaikkea mahdollista ja yöllä pakastuu. Karppakeli kysyy koiran käpäliä.
  Kerron reissusta kuvien kanssa ensi viikon alussa, mikäli saan luvan kuvien julkaisuun.

Treenausta

  Eilinen päivä meni treenatessa koiraa ja jäniksiä.
  Tarja tekstitteli Minnan kanssa, olisiko mahdollista treenata Iiristä meidän maastossa. Niinpä Tarja pyyhkäisi Nurmeksesta Mirren pennun kanssa kahdeksaksi meille. Aamupalan jälkeen metsään.
  Minna tulisi navetan jälkeen nuotiopuiden kanssa mukaan. Ilma oli pakkasella ja keli oli karkeahko.
  Pitkä oli yöjälki, mutta lähtihän se jänis liikkeelle. Ei suostunut ajettava yhteistyöhön, ei jäänyt odottamaan Iiristä. Koira kun on tiukansorttinen, ei ajominuutteja paljonkaan kertynyt. Jäljessä meni, mutta turpa tukossa. Jäbä nähtiin kuitenkin kahdesti.
 Toiselle erälle siirryttiin parin tunnin jälkeen. Ilma oli lämmennyt ja lämpötilakin noussut plussalle. Yöjälki löytyi heti ja puolen tunnin päästä rävähti ajo. Sitten kyllä mentiinkin haukulla. Jänis päätti etsiä pienen notkelman kilometrin päästä ja jäädä sinne kiertelemään. Seurasimme Tarjan kanssa gepsistä ajon kulkua. Tarja kierteli koko ajan nuotion savua pakoon. Itse sain olla rauhassa, kun hätyyttelin aina Tarjan vastapuolelle. Ajominuutteja kertyi yli sadankymmenen.
  Sittenpä alkoi jo ilta hämärtää, joten kotoa varalta lamppuja ja koiran kiinniottoon. Autolta tuli kävelyä reilusti yli kilometri. Onneksi maasto oli tuttu, joten matka oli helppo kävellä polkuja pitkin. Lopulta olimme keskellä ajoa. Viiden minuutin jälkeen tuli jäbä ihmettelemään meitä kymmenen metrin päähän. Eipä muutä kuin jäljelle ja Iiris kiinni. Kotona oli ruoka odottamassa kuin ajokokeessa ikään. Kiitokset Minnalle.
  Olipa tosi mukava päivä.
  Kiitokset Tarjalle ja Iirikselle. 

Kenneljäniksiä

  Huovisen Jouni soitteli viikolla ja sanoi tarvittavan hyviä maastoja kerhon mestaruuskokeeseen.
  Kävin niitä tänään Picon kanssa etsimässä ajokoirien koetta varten 6.12. Metsään lähdin vasta puoli yhdentoista jälkeen  Eipä tuota tarvinnut kauan etsiä.
  Haku kolmetoista minuuttia ja eikun menoksi. Haulikko oli mukana kaiken varalta, mutta patit oli taskussa. Ajo pyöri nätisti metsässä tunnin ajan.  Viisi kertaa näin ajettavan, parmoillaan istui viiden metrin päässä. Oli aikuinen, valkoinen metsäjänis. Löytyi heti oikea kenneljänis.Sitten muisti jänis, että kokeillaanpa tietä pätkä.  Ei ajo siihen tökännyt, mutta näin perjantaina oli sen verran liikennettä, että otin Picon autoon.
  Toisen erän jäbä testattiin jo tiistaina Arpan ja Arin kanssa.
  On se mukava lähteä kaksitoistavuotiaan Picon kanssa metsään. Aivan sama lähteekö aamusta vai illasta. Sitä vaan istuu jakkaralla ja nauttiiiiiiiiii.

Eikun paranee

  Tänä aamuna ei oikein näyttänyt hyvältä, kun alkoi mennä pakkaselle kuuden jälkeen. Päätimme kuitenkin Minnan kanssa lähteä metsälle Nucan kanssa. Nucalle ei ole vielä saatu kaatoa, vaikka on ollut hyviäkin ajoja, tahtovat vain loppua tielle.
  Kyllähän jälki ehti mennä pakettiin. Ei Nucca oikein merkannut jälkeä vakipaikassa. Niinpä siirryimme 'hirvipeltoon', missä on aina ajo lähtenyt. Parissa kohtaa häntä jo lupaavasti vispasi, mutta ei jatkunut jälki.
  Lopulta vanhan ojan pohjalla tuli koiraan virtaa ja parin minuutin päästä metsä raikui. Taisipa Nucca ottaa ilmasta ylös, huomasin jo aikaisemmin sen kulkevan nokka pystyssä.
  Kolmesti näin jäniksen, mutta aina liian kaukaa. Puolen tunnin ja neljän lyhyen hukan jälkeen jäbä erehtyi Minnan eteen. Kylläpä olivat pollevia molemmat. Nucca on Minnan koira.

Nucca ja Minna


  Jäniskanta näyttää siltä, että vaikka lähden 14-vuotiaan Tiikeri kissamme kanssa metsään, niin ajo alkaa.
  Nyt on saatu kaikille neljälle beaglelle kaadot tänä syksynä!

Jänis osaa uida

  Jospa nyt aloittaisin vaikka eilisestä. Meillä oli vielä Arpan ja Arin kanssa minun synttärijahti (oli muuten jo pari kuukautta sitten) pitämättä. On ollut sen verran kiirusta, ettei aikataulut ole passannut kaikille samalle päivälle.
  Lopultakin eilen aamulla Arppa ja Tella, Ari Akun ja Saken kanssa pyyhkäisivät pihaan kahdeksan maissa. Tella on suomenajokoira ja Arin koirat venakoita. Ilma ei oikein näyttänyt suosivan tälläkään kertaa. Päivän mittaan tuli vettä, räntää ja lunta. Näin kyllä on käynyt joka vuosi. Kerran olimme jahdissa tosi myrskyssä, vain jänis saatiin silloinkin.
  Ensin laskettiin Tella hakemaan. Puoli tuntia ja ajo alkoi. Ari näki jäniksen varmaan puolikymmentä kertaa, kun se hilpuili siitä kohti, mistä Ari siirtyi eri paikkaan. Minä näin yhden kerran, kun pistin sen reppuun.
  Toiselle erälle siirryttiin kolme sataa metriä vaaran rinteeseen. Tella irti ja nuotiota sytyttämään. Eipä saatu makkaraa tikun nokkaan, kun ralli alkoi. Olikin semmoinen ralli, että MELKEIN tuli ikävä suomenajokoiraa. Minullakin niitä ollut aikoinaan puoli kymmentä ja vielä pari venakkoa seassa.
Kolmatta tuntia ajo raikui rinteessä. Ei puhettakaan, että jänis olisi tullut tielle saati mullihakaan. Kuva puhukoon puolestaan!




Tellan ajot

   Todellista ajoaikaa taisi kertyä sataviisitoista minuuttia, vaikka ei meillä korttia täytelty. Tiheyttäkin riittämiin, yli sadan jatkuvasti. Ajosta Tella kiinni ja siirryimme vaaran päälle .

  





  Sakke irti ja Aku toiselle rinteelle hakemaan. Parin minuutin välein lähdettiin.  Sakella ei oikein kulkenut. Arpan kanssa passailimme Akua, ja Ari lähti Saken perään. Akun jänis kierteli taimikossa puuta ympäri puoli tuntia, kunnes pistimme sen talteen. Aku uudestaan hakemaan, kun kuuntelimme Saken ajoa. Hetimiten ajo alkoikin ja hyvin kierteli. Arppa antoi jäbälle liikettä parilla paukulla. Sakke tuli katsomaan ammuntaa ja tempaisi ohimennen uuden ajettavan. Akun jänis tuli vonkailemaan autokyytiä, joten olihan se pakko pistää takakonttiin. Aku kiinni ja autoon. Sitten pyydystämään Sakkea, kun alkoi ilta jo painaa päälle. Arppa lopulta ampui ajettavan ja Ari sai Saken autoon. Kylläpäs oli mahtava päivä.
 
  Kotona juotiin vielä myöhästyneet synttärikahvit. Poijjaat ne luikautti vielä onnittelulaulun ennen kahvia. Kiitokset Arpalle ja Arille ja ennen kaikkea koirille!

 Sitten palataankin otsikkoon. Tänä aamuna oli Saagan vuoro päästä metsään.

    Panta kaulaan ja pihasta liikkeelle vakipaikkaan. Saagalla on tuo hakupuoli aika heikkoa. Lähituntumassa tahtoo pyöriä, jos ei mitään mielenkiintoista tunnu nokkavärkissä. Tovin kuluttua häntä heilahti pari kertaa mielenkiintoisesti. Siitähän se lumipallo pinkaisi pari metriä Saagan nokan edestä. Pieni lenkki ja tielle. Tietä sata metriä, paluuperä ja uudelle tielle matka jatkui. Olin aivan hämmästyksen lyömä, miten hyvin Saaga selvitti menoreitin. Tietä sata metriä, paluuperä ja kolmannelle tielle. Siitä hyppy ojan taakse ja piiloon. Olin kerrankin oikein aitiopaikalla, kun jänis lähti vauhdilla. Eipä joutanut jäbä katsomaan, mihin seuraava hyppy johtaa. Edessä oli traktoriuralla viisi metriä pitkä syvä lammikko. KOMEA MOLSKAUS!  Korkealle lensi vesi, ja jänis pisti käpälät uimaan. Hyvin se pertana osaa uida. Loppuihan se lammikko ja jäbä nousi kuivalle maalle. Istui siihen puistelemaan vesiä turkistaan. Pitihän minun armahtaa jänistä ja pistää ketarat suoraksi. Olisi raukka vielä vilustunut ja saanut kuoleman taudin.

  Jäniskanta on meillä kyllä liiankin tiheä, joten olen päättänyt harventaa sitä tänä syksynä. Ei ole tarvesta ollut koemaastoksi, ilmeisesti on parempiakin ollut tyrkyllä.
  Eipä muuta kuin kohti uusia seikkailuja.

 

Kalakukkoajot 9.-10.2103

  Sain kunnian osallistua tuomarina kalakukkoajoihin Siilinjärvellä. Keskuspaikkana oli Punttisilmä, Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n toimintakeskus. Koe on kaksipäiväinen kutsukilpailu suomenajokoirille.

  Kainuuta edusti Arpan Riemu.

 Ajelin Kajaanin perjantaina ja starttasimme kohti Siilinjärveä kolmen maissa. Perillä oli ensin majoitus ja tulokahvit. Seuraavaksi tarkastettiin koirien ja tuomareiden paperit.
  vuorossa oli kokeen avaus ja ylituomarin, Heikki Vartio Pohjois-Karjala, puheenvuoro. Puheenvuorot eivät olleet pitkiä, mutta asiaa kyllä kuultiin. Minut oli sijoitettu Taivalmäen maastoon, Lapinlahti, Kari Juutilaisen pariksi. Kari toimi ryhmätuomarina. Seuraavaksi arvottiin koirat maastoihin molemmille päiville.

  Lauantain koira oli Keijo Hautakankaan Juntti. Koiraa olin päässyt kuuntelemaan vuosi sitten Pässikokeessa Raappananmäen maastossa. Silloin Juntti pyyhkäisi ykkösen, mutta nyt ei kaikki ollut koiran puolella.

 

 

Jäbä kyllä löytyi ilmavainulla kahdessa minuutissa ja ajo alkoi. Ajo kiertelikin hyvin ja pääsin kerran näkemäänkin ajettavan. Sittenpä jäbä muisti, että mäen päällä on vanha autio talo ja siellä mukava pikku liiteri. Eipä aikaakaan kun Juntti kaiveli liiterin alustaa. Onneksi koira osoitti selvästi, mihin ajettava meni. Niinpä oli helppo todeta kohtuuton häiriö. Omistaja päätti hyväksyä erän siihen ja lähteä toiselle erälle.

  Toinenkin jänis löytyi, mutta ajo päättyi ihmeellisesti. Muutama möksäys ja sitten hiljaisuus. Koira otti ritolat parin kilometrin päähän uutta hakemaan. Sulan maan aikana on vaikea todeta, mitä on tapahtunut. Koiran perään oli pakko lähteä, joten ajon loppuminen jäi ikuiseksi arvoitukseksi. Ilves? Kanahaukka? ??????

  Siinäpä sitten olikin se päivä pulkassa.

  Lauantaista jäi mieleen valkoisten jänisten piilottelu. Viideltä koiralta ainakin meni jänis jos vaikka minkälaiseen koloon ja talojen alle.

  Maastokorttien vastaanoton jälkeen oli ruokailu, sauna ja vapaata aikaa. Illalla ylituomari kertoi päivän tapahtumista, mutta tulokset julkaistiin vasta sunnuntaina. Tämän jälkeen koirien omistajat toivat tervehdykset edustamiltaan yhdistyksiltä pienten lahjojen avulla. Kukin sai esittää toivomuksen, millä perusteella palkinnot jaettaisiin koirille.  Vuorossa olikin sen jälkeen jahti-illallinen, vautsi mikä tarjoilu.

 

 Pyhäaamuna näytti ilma kovin sateiselta. Päivän mittaan tulikin taivaalta kaikkea:vettä, räntää ja hieman luntakin. Tuulikin vielä vaikeutti ajojen seuraamista.

 

  Sunnuntain koira oli Pasi Liikasen Meripojan Manta, viime vuoden mestari. Manta oli jo yksitoista vuotta ja tämä olisikin viimeinen koe ennen eläkepäiviä.

 

   

  Ensimmäinen ajettava teettikin töitä ja haun aikana piti malliksi hieman ilmoitella, missä mennään. Aikanaan sitten otettiin perslähtö, ja sen kyllä kuuli äänestäkin. Tämä jänis ei halunnut tulla edes tielle, puhumattakaan että olisi etsinyt kiven koloa. Kaksi tuntia pyöri samaa rinkiä, mutta Mantaa ei saanut eksytettyä. Täysi erähän siitä kertyi muutamien minuuttien katkoilla. Olipa mukava kuunnella nartun ääntä. Itsekin narttujen omistajana jotenkin tuo korva tykästää enemmän kirkkaammasta haukusta.

  Toinen jänis löytyikin viidessä minuutissa. Kerran nähtiinkin tien ylitys, mutta sitten jänis suunnisti ylituomariryhmän luo laavulle, kait meinasi kysellä evästä loppuerän ajaksi. Olisikohan koira ja jänis tankanneet paistettua makkaraa masuun, kun tuli pitkähkö hiljaisuus. Katkoa varmaan auttoi, kun Pasi ja Kari pyyhkäisivät ajojäljen yli autolla. Jatkuihan ajo vielä erän loppuun, Ajoaikaa kertyi lopulta reilusti yli tunnin.

  Keskuspaikalla korttien luovutuksen jälkeen oli tarjolla ruokaa ja kahvia sai lipittää koko ajan omenatortun kera. Kun kaikki koirat olivat tulleet metsästä, alkoi jännittävä odotus. Tulokset tulivatkin yllättävän nopeasti. Ylituomarin puheenvuoron jälkeen julistettiin tulokset ja jaettiin palkinnot, tottakai palkintoihin kuului kalakukko käyttöohjeen kera.

 Meripojan Mantahan uusi viime vuoden mestaruutensa. Palkintojakin kertyi peräkärryllinen. Nyt onkin helpompi lopettaa huipulta.

 

 

 

  Kainuun edustaja Arpan Riemu sijoittui tiukassa kisassa viidenneksi. Lisäksi Riemulla oli kahden päivän yhteenlasketut haut lyhyimmät, joten lisää pokaaleja. Riemu oli tässä vaiheessa lepäilemässä kämpässämme.



 

   Lisäksi arvottiin tuomareiden kesken iso kasa tavarapalkintoja.  

 

  Tulokset löytyvät SAJ:n tulospörssistä. Lisäksi kannattaa käydä Pohjois-Savon Ajokoirakerhy ry:n kotisivuilla.

 

  Lopuksi haluaisin esittää kiitokset kokeen toimikunnalle, ylituomarille, tuomari kavereille, koirien omistajille (Arpalle, että pääsin mukaan), koirille ja eritoten keittiöhenkilökunnalle erinomaisesta huollosta. Sipuliallergiani oli otettu huomioon kaikissa aterioissa. Varmaankin kannattaisi muidenkin kokeen järjestäjien ottaa esimerkkiä ensiluokkaisista järjestelyistä.

 

 

 

Sarvetko päässä sankarilla?

  Viime kesän aikana kantturat intoutuivat puskemaan toisiaan oikein tosissaan. Lähes päivittäin oli joku lehmä verinaarmuilla ja viikoittain utareet turvoksissa. Sitten lypsettiinkin veristä maitoa viemäriin. Niinpä Minna päätti, että tämä saa loppua.

  Niinpä yhteys Jyrkiin ja homma lähti pyörimään. Sarvet sahataan ummessaoloaikana, jottei maitotuotos kärsisi. Toimenpiteessä lehmä rauhoitetaan ja sarven tyvi puudutetaan. Nokkapihdeillä lehmä otetaan kiinni, ja sarvinarulla estetään verenkierto sarveen. Rauhoitus- ja puudutusaineet sisältävät myös kipulääkettä, joten toimenpide on lehmälle kivuton.
  Eilen sahattiin kolmelta lehmältä sarvet. Ilman taukoa se on maksimi, kun työ tehdään käsipelissä.

  Sahauksen jälkeen verisuonet poltetaan umpeen ja tynkiin laitetaan voidetta ja side. Side estää lian, pölyn ja bakteerien menon avoimeen tynkään. Aikaa myöten sarven pää kasvaa umpeen, mutta pää jää tylsäksi.

  Talven aikana pitäisi vielä yhdeksän lehmää käsitellä. Vasikat on meillä nupoutettu jo parin vuoden aikana, joten ensi kesänä laitumella ei ole yhtään sarvipäätä. Vasikat nupoutetaan nukutuksessa.
  Jos joku haluaa tehdä sarvista vaikkapa ruutisarven tai kippispikarin, niin yhteyttä vaan.

Uusi lumi ja luistava keli

  Jäniskanta näyttäisi olevan tosi hyvä meillä. Minna lähti Saagan kanssa metsään ja puolen tunnin haun jälkeen jäljettömässä maastossa ajo pärähti liikkeelle. Teki vain jäbä sellaista sykkyrää, että hukkahan siinä lopulta tuli.
  Eikä mennyt kuin vartti, niin uusi ajo päällä. Eikun suoraa samaan sykkyrään. Olikin aika palata kotiin, työt kutsuivat. Ei kylläkään minua, kun murtui viime perjantaina kylkiluu. Eipä paljon kärsi naureskella, hyvä että hymyilen varovasti.

Huh,huh!

  Taisipa miulle tulla napin kokoinen erreys, kun aloitin lintujen ruokinnan.

 

   Enimmillään sain laskettua yli kaksikymmentä tinttiä. Talipallojen oli niin hurja, että niiden syöttö täytyi lopettaa alkuunsa. Nyt on tarjolla auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä.

  Lisäksi ruoan haussa on käynyt neljä varpusta, yksi vihervarpunen ja sinitiainen.
  Täytyi hakea jo lintukirja avuksi, kun en tunne noita pikkulintuja kovinkaan monta.

Kesä mennyt on

  Kesä mennyt on,
saapunut on syksy.
  Talvi tuloillaan,
nurkan takaa kurkistaa.

  Vaiheikas suvi on takana. seuraavassa muutamia kuvia kuluneelta kesältä.
  Virossa kaatui villisika.

  Kotona ei sillä väliin kaikki mennyt hyvin.

 

  Kesän saalistilastoihin saatoin lisätä virvelillä ennätyshaukeni.

 

 

 

  Kasvihuoneharrastus on kantanut hedelmää tänne asti. Joku tomaatti on vielä syömättä, paprikaa kypsyy hiljalleen. Chiliä on jauheena purkissa.

 

 

  Rehua tehtiin kolme kertaa. Toinen kerta kolmenkymmenen vuoden aikana.

 









 

 

   Minnan synttäreitä juhlittiin Irlannissa.

 



   Remonttiakin tehtiin tarpeen mukaan.

 

  Sitten vain odotellaan talven tuloa. Hyvää syksyä kaikille!

 



 

Mehtäystä

  Päätettiin viettää viikonloppu metsästäen. Perjantai-iltana kaima ajeli yöksi meille ja Jyrki aikoi ilmestyä aamulla meille.
  Perjantai menikin sitten läppäriä säätäessä. Kaima on sellainen velho tietsareiden kanssa, että pois poikkee. Windows8: kanssa minulla meni sormi suuhun, joten apua huusin. Nytpä tässä kirjoittelen uudella koneella blogia.
  Lauantaina aamupalan jälkeen suunnistimme Mitzin kanssa metsään. Eihän siinä kauan mennyt, kun ajo pärähti liikkeelle. Nuotio saatiin aikaan, vaan makkaraa ei ehditty laittaa tikun nokkaan, kahvipannusta puhumattakaan. Jyrki nousi vaaran juurelle ja puolen tunnin ajon jälkeen kuului laukaus. Pianpa sieltä tuli Mitzin johdolla Jyrki jäniksen kanssa.
  Sitten vaihdettiin panta Picon kaulaan ja vaaran päälle etsimään. Just saatiin pannu tulelle, kun ajo alkoi. Ensimmäisen puoli tuntia jänis kierteli puuta ympäri edestakaisin. Lopulta alkoi tie maittaa, mutta eihän Picoa niinvain juksattu. Pieni lenkki metsään ja takaisin tietä kohti. Eipä tiennyt jäbä, että olin siinä odottamassa. Siihenpä jäi. Avatessa rupesin ihmettelemään väritystä, ja Jyrkin kanssa tulimme siihen tulokseen, että ajettava oli rusakon ja metsäjäniksen risteytys. Hyvä jotta saatiin nurin. Nytpä maistuikin kaiman keittämä pannukahvi ja lämmin makkara.
  Jyrkillä tuntui nyt olevan päivä täynnä, mutta kaiman kanssa päätimme vielä kokeilla ajoa. Vehkeet autoon ja uuteen paikkaan. Eipä kerennyt tupakkaa polttaa. kun ajo alkoi. Passiin vaan ja vartin perästä kaima ampui ajettavan. Kaikki kolme saimme kaadon, joten päätimme päivän olevan pulkassa.
  Iltapäivällä kaima vielä hienosääteli konetta ja syönnin jälkeen kohti kotia.

  Sunnuntaiaamuna lähdimme Nucan kanssa metsään. Minna lähti seurailemaan Nucan touhuilua ja mie sitten passiin. Ei oikein uskalla mennä metsään rymyämään, kun taisi murtua perjantaina kylkiluu. Ainakin yskiessä näkee koko tähtitaivaan. Löytyihän se vakiajettava, kun aikansa haki, oli jo täysin valkoinen. Ovelasti vain kierti selän takaa ja vanha tuttu reitti edessä. Nucca paineli perässä ja ajo jatkui pari paluuprää pitemmälle. Tielle sitten tuli lopullinen hukka.

  Olipa tosi mukava viikonloppu. Formulat vielä iltapäivällä.
  Kiitokset kaimalle, Jyrkille, Minnalle ja ennenkaikkea koirille!

Jänistää

  Lopultakin on työt saatu talvea varten valmiiksi, joten nyt voi keskittyä rauhassa jänisten ajattamiseen.
  Saagalla on juoksu parmoillaan. Niinpä menee vielä tämä viikko tarhassa.

  Nucca odottaa vielä ensimmäistä kaatoa, vaikka ajoja on ollutkin. Kopastaanpa aamulla.

  Sitten on vielä kaksi konetta tarhassa: Pico ja
 

Mitzi

  Eilen käytiin Picon kanssa metsässä. Eläkeläiset (Pico kohta 13v) siellä kun aikansa touhusi, niin kaatohan sieltä tuli.

  Tänään lähti sitten Mitzi metsään. Jänis kyllä odotti aina koiran perskarvoihin kiinni. Lähtökin oli sen kuuloinen. Haut oli aika pitkät, tunti ja toinen puolitoista, ja eikun ralli päälle. Kaksihan minä pistin nurin.

Talvi tuli ja meni

  Eilen aamulla oli lunta maassa kymmenen senttiä ja tänä aamuna maa on paljas.
  Keväällä otimme pellon reunasta sahapuita ja siinä sivussa tuli polttopuitakin aika paljon. Jyrkin kanssa putsasimme vielä yhden ojan varren. Kaadoimme koivut rasiin ja annoimme kuivua. Loppukesästä saimme pilkkoa puolikuivia koivuja.

  Klapit meni suoraan peräkärryyn ja pihalle kasaan Minnan pinottavaksi.

Tämä työ on Minnan vakihommaa. eikä aikaakaan, kun ressun alla on parin vuoden polttopuut.

  Liiterit on sen verran täynnä entisiä, että puut saavat olla ulkona ensi talven.



Talven odotusta

  Odotus ei ole turhaa, lunta on maassa pari senttiä ja lämpötila miinuksella. Peltohommat sain kuiteskin tehtyä lain puitteissa. Paskat on pellossa ja kynnötkin Tuomon toimesta saatiin hoidettua.
  Tämä viikko on muuten mennyt koirien kanssa vehatessa. Maanantaina oli beaglen pm:t. Perseelleen meni koko koe. Eka erän jäbä ei pysynyt metsässä kuin muutaman minuutin ja sitten maistui tie. Pitkät oli hukat ja ajoa kertyi vain reilu vartti. Toista ei sitten löytynytkään hakuajan puitteissa. Lähtihän se jänis liikkeelle viisi minuuttia yliajalla. Huono tuuri Mitzillä maaston suhteen. Metsällä pelaa kuitenkin kuin kone, kun on maastossa, mitä ajaa.
  Keskiviikon ja torstain olin Hyryllä ajokkien pm-kokeissa tuomaroimassa.
  Eka päivän koira oli kilihakka narttu. Erä meni hyvin ja ajoakin kertyi 115 minuuttia. Erän aikana koira oli kuitenkin loukannut jalkaansa. Liikkeestä ei huomannut mitään, mutta puhti oli pois. Toista ei löytynyt. Koira joutuikin luopumaan torstain kokeesta.
  Torstaina pääsin kuuntelemaan sitten venakkoa. Olihan Santeri huippukunnossa. Huipputulos yli 93:n pisteen. Kun keskiviikkokin sujui loistavasti, Santerista leivottiin piirinmestari. Oli ensimmäinen kerta, kun venakosta tuli mestari.
  Tämä päivä taitaa mennä palautuksen puolelle. Parin aamun herätys neljältä tuntuu vaativan jo yhden lepopäivän.
  Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja!

Ilon ja surun päivä

  Olipahan kaksijakoinen päivä. Aamusta suunnistin Picon kanssa jänismetsälle. Oli se perinteinen jahtipäivä. Kolmenkymmenenviiden vuoden aikana olen vain yhden kerran joutunut jättämään tämän väliin. Eikähän se kauan kestänyt, kun ajo oli päällä. Ammuin sen vasta toiseen kiekkaan. Olipahan kunnon rotku!
  Sittenpä olikin Mitzin vuoro. Ilma oli kuiva ja tuulinen, mutta Mitzihän hakee jäbän vaikka kiven alta. Tunnin haku ja sitten mentiin. Jänis käväisi pari kertaa melkein pihassa ja kierteli Minnaa paskarinkiin. Minnalla ei ollut edes haulikkoa, kun päästeli aitalankoja talveksi maahan. Eipä aikaakaan, kun oli yhtä aikaa kolme pitkäkorvaa liikkeellä.Ei oikein tiennyt, mitä jänistä olisi ampunut, joten otin Mitzin kiinni ja siirryttiin eri paikkaan.
  Hetimiten tilttasi paikannus, siispä metsästettiin kuin ennenvanhaan vain kuulon mukaan. Ajo lähti ja kuulolla pysyttiin suurimman osan ajasta. Tunteroisen ajon jälkeen sain ammuttua tämänkin.
  Iltapäivällä tulikin tippa silmään. Minna käytti Amea lääkärissä, kun heitti syönnin pois ja mittari näytti kuumetta. Erittäin paha kohtutulehdus ja Ame jouduttiin lopettamaan. Olipahan tottavieköön päivä, jolloin mentiin aallonharjalta aallonpohjaan.
  Onneksi on tuota jälkikasvuakin tullut. Mitzin viimeinen pentue.

Ihana kuuma kesä

  Näin eläkepäivien kunniaksi hurahdin uuteen harrastukseen. Kevättalvella innostuin taimien kasvatukseen: pussipottua, tomaattia, paprikaa, chiliä, salaattia, tilliä, auringonkukkaa...
  Taimia tulikin niin paljon, että olin suoraan sanoen kusessa. Boxi olikin kuin Borneon sademetsä. Onneksi Minna sai jaettua taimia facebookin kautta ystäville ja tutuille.
  Sain sitten etukäteen synttärilahjaksi kasvihuoneen. Johan alkoi Lyyti kirjoittamaan, eikun kasvit rehottamaan.
  Pitkin kesää hoivasin ja juttelin kasvihuoneessa taimille. En erehtynyt laulamaan, silloin kasvit olisivat juurillaan kävelleet äänen kantamattomiin.
  Ennen juhannusta saatiin jo uusia perunoita, heinäkuussa tomaattia.

  Elokuussa pöytään saatiin lähes kaikki omasta takaa: kalaa, tomaattia, salaattia, tilliä,chiliä,

paprikaa,

perunaa, kirsikoita, omenoita

ja Minnan poimimia marjoja.

  Kalastustakin ehdin harrastaa muutaman kerran. Tässä on ennätyshaukeni virvelillä.

  Maatalouden puolella kesä oli tosi hyvä. AIV:tä tehtiin kolme kertaa Tuomon kanssa, viimeiset paalattiin syyskuun viimeisellä viikolla. Ensimmäinen sato kärsi hieman kuivuudesta, toinen oli normaali ja kolmas kohtalainen.

  Vieläkin ajetaan tuoretta hiehoille. Viides lokakuuta kylvin viimeiselle lohkolle heinänsiemenen!

  Tulossa jatkoa.....

Viimeinen päivä Portmageessa

  Sunnuntai oli sitten Minnan 'pakopäivä'. Aamupäivän torkuilta herättyämme Danny ja Maired kutsuivat meidät päiväkahville. Kappas sentään pöydässä odotti yllätys!

  Sittenhän laulettiin. Kahvittelun aikana tuli kylään Dannyn käly ja toi Minnalle pienen lahjan. Ikimuistoinen hetki.
  Iltapäivällä lähdettiin soutukilpailuja katsomaan. Kilpailu oli cupin viimeinen osa ja siinä ratkesi cupin voitto. Sarjoja oli useita ja matka riippui soutajien määrästä. Pääsarjan voitosta taistelivat Valencia ja Portmagee. Lähtö tapahtui Valencian sillan alta. Silta toimi samalla parkkipaikkana ja katsomona.

  Erikoista oli tapahtumassa, ettei siellä näkynyt yhtään järjestysmiestä tai poliisia.Liikenne kulki koko ajan kahteen suuntaan, eikä ollut mitään ongelmia! Pääsarjan voitti Portmagee, mutta cupin voiton vei Valencia kakkossijallaan.
  Illalla Minna halusi tarjota isännillemme paukut ja aterian paikallisessa pubissa ja samalla maistaa fish&chipsiä. Minähän pääsin lopultakin kuskiksi. Pubin edessä esiintyi orkesteri ja volyymit oli täysillä. Pubissa meno eikun parani. Telkkarista tuli tallenne soutukilpailusta, ja paikalla oli myös soutajia. Desibelit huiteli varmaan toisella sadalla, eikä seisomaan sopinut kuin yhden jalan varpailla. Päivän aikana tavattiin paljon tuttuja ja kuulumisia vaihdettiin urakalla. Pakkohan sieltä oli siirtyä ruokapuolelle.
  Voi taivahan kiesus annoksen kokoa! Salaattia oli iso kuppi, ranskalaisia kapallinen, kolme puolen kilon kalafilettä, jälkiruokana kahvi ja leivonnainen. Olipa ihme, että sovin vielä ratin taakse.

  Aamulla olikin sitten aikainen herätys, kun kentällä piti olla jo seitsemältä. Dublinissa oli jälleen pitkä odotus, mutta menihän tuo, kun ramppasi ulkona tupakalla. Manchesterissä odotus oli kohtuullinen, kun vielä Dublinissa sekkasivat matkatavarat Ouluun asti. Oulussa olikin Pekka vastassa ja kyllähän uni maittoi.

  Matka oli tosi mahtava ja uusia muistoja saatiin paljon. Maisemat olivat olivat tosi upeita ja ihmiset aivan uskomattoman ystävällisiä. Mieleen jäi myös toisen luokan kansalaisen, tupakoitsijan, kohtelu EU:n alueella. Irlannissa maksoi pieni aski 9,50 ekua, Englannissa 10,40. Lentokenttien taxfreestä ei saanut ostaa halpaa tupakkaa, koska matkusti EU:n sisällä.

Irlanti jatkuu

  Lauantaina tavattiin jälleen Ted, edellisen reissumme kuljetta/opas. Ted oli kuullut, että olemme tulossa vierailulle, joten hän soitti Dannylle ja halusi omia meidät lauantaiksi.
  Niinpä sitten aamulla yhdeksän maissa pihaan kurvasi Ted viidentoista hengen bussillaan. Enpä sitten vieläkään päässyt kurvailemaan väärällä puolella tietä. Halauksien ja kuulumisten jälkeen suuntasimme tottakait Valencian saarelle.
  Saarella on noin kuusisataa vakinaista asukasta. Kesällä asujia on yli kolmituhatta. Aika suuri osuus on saksalaisia.  Sakemannit ovat ostaneet tontteja ja vanhoja taloja etupäässä perikunnilta. Muutoin maa vaihtaa harvoin omistajaa. Tontille rakennetaan sitten hulppea huvila. Saksalaisethan nuukan kansan maineessa. Paras esimerkki oli mahtava huvila, jonka takapihalla oli pieni koppi. Omistaja asui itse kopissa ja vuokrasi huvilansa kesäksi.
  Kaikki talot oli rakennettu aivan tiehen kiinni, vain kiviaita oli välissä.
 

  Matka jatkui ohi saaren suurimman maitotilan. Lehmiä on parisataa. Lypsyasema oli paljaan taivaan alla, vain peltikatto sadesuojana. Lypsimet roikkuivat ulkona siltään. Ihmeellisiä nämä EU:n hygienia säädökset! Tilatanankki oli kuitenkin pienessä kopissa.
  Seuraava kohde oli saaren korkein vuori. Tie oli paikalliseen tapaan jyrkkä, kapea ja veden syövyttämä. Ylös kuitenkin mentiin. Juuri kunpääsimme huipulle, alkoi sataa ja tuulla. Ted vain tuumasi, että odotellaan vartti ja kappasvaan tuuli puhalsi pilvet pois ja ilma selkesi.

  Kävimme vielä suuressa kivilouhimossa. Sitten kahville satamakaupunkiin. Tietenkin Ted halusi tarjota.
  Ted halusi vielä esitellä meille saaren metsätaloutta. Pääasiassa oli istutettu kuusen taimia. Taimikot harvennettiin kahdesti ja hakattiin noin kahdenkymmenen vuoden päästä! olihan siellä mäntyjäkin, mutta kaikki havupuut olivat paikallisille pine (mänty). sanaa kuusi ei edes tunnettu, joten jouduimme etsimään sen sanakirjasta. Puut hakkasi ja kuljetti omistaja tienvarteen ja möi ne sitten yleensä sahoille. Melkein kaikki puutavara meni vientiin. Huonot rungon osat myytiin halukkaille polttopuiksi. Karmea oli meikäläisen silmään hakkuuaukio. palstat oli yleensä vuokrattu valtiolta. Hakkuun ja istutuksen jälkeen oli mahdollisuus lunastaa palsta itselle tosi halvalla. Saksalaiset tosin ostivat palstan ja hakkasivat sen puhtaaksi, eikä uusista taimista edes haaveiltu.
  Kiertoajelu jatkui lautalla mantereelle ja siellä suuntasimme vanhoille viikinkiaikaisille linnoituksille. kuvan linnoitus oli 1500-luvulta. Vieressä näkyi vielä parisataa vuotta vanhempi rakennelma. Linnoitusta entisöitiin alkuperäiseen muotoon.

  Paluumatkalla ostimme Cahersiveen kaupunkista tuliaiset kotisuomeen. Ted ohjasi meidät paikalliseen myymälään, mistä löytyikin tavaraa kohtuhintaan tarvittava määrä. Sitten olikin aika jättää haikeat jäähyväiset Tedille. Toivottavasti näemme vielä joskus.

  Ilta sujuikin sitten odotellessa EM:n keihäänhettoa. Paskat! Näyttivät peräti kolme heittoa!

  Jatkuu vielä.......

Irlanti jatkuu

  2. Päivä
  Hyvin nukutun yön jälkeen aamukahville, tosin capsulokahvi ei näin ensi alkuun ollut miun makuuni. Maired laittoi meille irlantilaisen aamiaisen. On se sen verran tukeva, ettei sitä joka aamu syö. Maittava kyllä ja sipulittomuus tutkittiin tarkasti.
  Dannyn kanssa kävimme pihalla nykäisemässä aamusavut, molemmat naiset olivat jo lopettaneet tupruttelun.

                                         Dannyn ja Mairedin talo

  Enhän minä päässyt opettelemaan ajoa väärällä puoleella, olivat suunnitelleet ohjelman valmiiksi ja heidän autollaan kierreltiin ympäri Potmageeta. Kylätalo oli kokenut täyden uudistuksen. Kylläpä oli Melalahden kummikylässä tapahtunut, toisin kuin meillä.
  Tämä olikin sitten reissumme ainoa 'Leader' kohde. Upeat kalliot rannikolla olivat ensimmäinen kohteemme.

                                                   Jossain kaukana Amerikka
  Kahvilassa sitten teet ja kahvit torttujen kera. Suut makeana noustiin ylös katselemaan kylää linnun perspektiivistä. Autolla mentiin, vaikka tie oli semmoinen kinttupolku, että harkiten olisin lähtenyt nousuun traktorillakaan. Mahtavat olivat  näkymät, vaikka utuinen ilma häritsikin kuvien ottoa.



Portmagee, salmen takana Valencia Island

    Iltaohjelmassa oli ravintolassa käynti. Mairedilla oli uusi harrastus: kuorolaulu. Heillä oli esiintyminen sinä iltana ravintolassa. Illallinen kesti kolme tuntia. Meikäläiselle iltasyönti teki tiukkaa. Alkupala, ruoka, jälkiruoka ja kahvit. Olipa niin ähky olo, ettei jaksanut edes viittä metriä kävellä ulos tupakalle.Musiikista huolehti pääasiassa paikallinen muusikko John.P.Myrphy, sanoittaja,laulaja ja pianisti. Kuoron mukana lauloi aluksi koko ravintola. Sitten alkoi gospelosuus. Lähtiessä ostin Minnalle Myrphyn pari cd:tä nimikirjoituksella. Maired oli vielä käynyt varkaiten maksamassa ateriat! Kiitokset ikimuistoisesta illasta. *Kotona olimme yhden maissa ja uni maistui, joskaan mahallaan en pystynyt nukkumaan.

Jatkuu....



Irlanti

  Haaveista tuli lopultakin totta. Minna aikoi koko menneen vuosikymmenen paeta synttäreitään Pariisiin. Kuitenkin talvella lenkillä ollessa oli syntynyt päätös matkata ystävien luo Irlantiin.
  Eipä muuta kuin postia Dannylle ja Mairedille. Sopisiko heille, jos tulisimme käymään elokuussa? Meidät toivotettiin tervetulleeksi ja luvattiin majoitus heidän kotonaan. Aamiaismajoitus oli heilläkin lopetettu, joten huoneita oli.
  Siitä vaan sitten nettiin varailemaan matkaa. Pakettimatka Oulusta Kerryn kentälle olisi maksanut yli 2500e/h!!!!!!! Apuva! Soitto Pekalle Tyrnävälle ja alkoihan tapahtua. Monien istuntojen kautta varattiin lennot Oulu-Helsinki-Dysseldorf- Dublin-Kerry. Paluumatka Kerry-Dublin-Manchester-Helsinki-Oulu. Hinta 750e/h!
  Sitten vielä matka kentältä Portmageen n.70km. Se liikenne kun oli vasemmanpuoleista. Päätimme vuokrata auton kentältä, niin ei tarvitsisi vaivata koko ajan isätiämme kuljetuksella. Budgetilta löytyi automaatti kohtu hintaan. Tämä oli minun vaatimukseni ajamiselle, ettei tarvisisi miettiä vaihteita vasemmalla kädellä.
  14.8. Iltapäivällä starttasimme matkaan. Ensin Pekan ja Tanjan luo Tyrnävälle yöksi. Pekka oli onneksi lomalla, joten oli mukava porista ilta pitkäksi. Ronja ja Riitu pitivät meidät kaikki touhussa.
  15.8. Herätys 4.15 ja hieman aamupalaa. Kone lähti 6.00, joten kentällä piti olla ajoissa. laukut saatiin chekattua vain Dubliniin asti ja vielä piti tarkistaa Dysseldorfissa, onko laukku vielä mukana.
  Helsingissä ei ollut ongelmia, mutta voi hyvänen aika Dysselin kenttää! Taisimme kiertää aseman kolmeen kertaa ja turvatarkastuksien läpi mentiin joka kerta. Onneksi oli tuota aikaa tarpeeksi. Löytyihän lopulta oikea portti ja matka jatkui.
  Dublinissa maksoimme hinnan halvasta lennosta. Odotusta tuli kuutisen tuntia, mutta tulihan siinä aika hyvä tuntipalkka. Menihän se aika, kun ramppasin ulkona tupakalla. Irlannissa on vielä savuttomampaa kuin Suomessa.
  Viimeinen etappi tapahtui vanhalla potkurikoneella. Kiitoradalle rullatessa kuului koko ajan, kuinka kone valitti ääneen: voi, voi, voiiii. Onneksi kone ei ollut täynnä, joten perille päästiin.Kerryn kentällä olimme illalla kahdeksan maissa.
  Vuokraamossa autoon vielä kasko ja tuskanhiki otsalla Renaultilla liikenteeseen. Onneksi oli hiljainen ilta, sain körötellä hiljalleen muun liikenteen haittana.

Hermosavut

  Perillä olimme ennen kymmentä ilman haaveria. Danny ja Maired olivat hereillä meitä vastaanottamassa. Olipahan liikuttava ja mukava jälleen tavata heidät kasvotusten. Myöhään meni, ennenkuin maltoimme oikaista itsemme tuttuun huoneeseen.

Jatkuu...............

Hintaseurantaa

  Kolmas AIV-sato on saatu pakettiin, joten ehtii tässä hieman vilkaista lehtiäkin. Käteen sattui KM:n viimeinen numero. Tuli luettua aika tarkkaan ja sieltä ponnahti esille lehden hintavertailu v:sta 2000 lähtien.
  Maidosta on vuonna 2004 perushinta ollut elokuussa 39cent kaikkine lisineen. Vanhempaa tietoa en tähän hätään löytänyt. Viime kuussa hinta oli 46 cent lisineen. Eli nousua on ollut jotain 17-18%.
  KM:n tilastot olivat seuraavan laisia v:sta 2004. Siemenet +40%, rehut +60%, tavarat/palvelut/eläinlääkintä +25%, rakennusten huolto/korjaus +30%, koneiden korjaus +55%, lannoitteet +45%, koneet/laitteet +45%, rakennukset +35%, energia +115%!!!!!!!!!!!!!!!!!!
  Ainoastaan kasvinsuojeluaineet olivat  0%. Mutta näitähän ei kohta pysty käyttämään enää Erkkikään. Jos minä tilaan ammattimiehen ruiskuttamaan peltoja, täytyy minun ensin käydä koulutus läpi! En varmaan osaa muuten sanoa ruiskuttajalle, että nuo lohkot. Luultavasti täytyy tilaajan suoritta rekkakortti, jos tilaa tavaraa rekoittain!
  Alkaa kyllä tuntua, että mätää on muuallakin kuin Tanskan maalla!
  Kiitokset KM:lle järkyttävistä tiedoista.

Palataan entiseen

 Tulipa tuossa mieleen, kun luin Maaseudun Tulevaisuudesta soiden ennaltamisesta, mihin oikein ollaan menossa vihreällä linjalla.
  Suo-ojat pitää tukkia ja haudata mahtavat turvevarannot vesien alle. Onhan se mukava käydä pitkospuilta kuvaamassa näppäskengissä suopursuja.
  Metsiin perustetaan uusia naturoita kiihtyvällä vauhdilla. Puut pitää jättää kuoriaisille tuhojen kustannuksilla. Metsästäjä saattaa polkaista vahingossa jonkun mönkijän, joten kielletäänpä metsästys.
  Ennallistetaan  luonnonniittyjä, maalaismaisemia. Varmaan tulee pakko viljelijöille pystyttää pelloille heinäseipäitä. Onhan niitä mukava kuvata isän mesen ikkunasta ohiajaessa suojelemaan metsähakkuita.
  Tienvarret pitää jättää niittämättä, kun ei enää kukkaloistoa. Onhan siinä mukava kasvualusta vieraslajeille ja rikkakasveille, joiden torjunta jää kuitenkin maanomistajan vastuulle.
  Pellot ennallistetaan vaatimalla luvat kunnostukseen, laitetaan semmoiset suojakaistat joka ojalle, ettei keskellä sarkaa enää sovi muuta kuin kävelemään.
  Kuivalanta kompostoitava muovin päällä, lietelanta rumpukompostorissa, ettei vahingossakaan tuoksahda ohiajavan nenään.
  Eikö me voitaisi ennallistaa myös hallintoa. Kansanedustajille ja ministereille korkeintaan sihteeri nykyisten lukemattomie avustajien, konsulttien ym. sijaan.
  ELY-keskuksiin yksi maalaisjärjellä ajatteleva virkamies, joka näkee hommien hoituvan.
  Ennallistetaan rangaistukset. Rattijuoppo leirille metsätöihin. Tuomion saaneilta kansalaisluottamus pois, eritoten virkamiehiltä.
  Tälläisiä ajatuksia heräsi, kun katselin lehmiä ennallistattomalla pellolla.